Tänne siis kirjoitatte kaikki tarinat. Ja mitä enemmän saat kokemuspisteitä, niin siirryt tasolta eteenpäin.

 

 

SÄÄNNÖT:

 

-Älä kirjoita muuta kuin 2 tarinaa, ennen kuin vanhoihin on vastattu.

-Älä kiroile tai käytä k18 materiaalia.

-Älä laita arvostelua tarinasi perään! Esim: Tuli ihan huono ja lyhyt!(Voit toki kertoa jos et ehtinyt tehdä pidempää, kun menit esim kaverin luokse.)

-Kirjoita nimeksesi oikea nimi eli esim: Mustikkakäpälä

-Älä kirjoita tarinaa jos et ole liittynyt tai hakemukseen ei ole vastattu.

 

Tässä vielä varapääliköt ja pääliköt:

Jokiklaani: Usvatähti ja Pimeävirta.

Myrskyklaani: Saniaistähti ja Sadekukka.

Tuuliklaani: Pajutähti ja Katajahäntä.

Varjoklaani: Veritähti ja Ruosteturkki.

Taivasklaani: Lehtitähti ja Teräkynsi.

 

Vieraskirja  << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Sädetuli

07.06.2012 19:49
LUKU 13: OPPILAS PUTOUKSILLA

”Olen”.
Miten paljon yksi pieni, yksinkertainen sana voi satuttaa? Kuinka paljon vahinkoa kaksi typerää tavuta pystyivät tekemään?
”Olen”.


Mutta Sädetulen piilossa tulehtuneeseen mieleen, jonka kissojen kesäinen kepeys ja aiemmat tapahtumat saivat suorastaan syöpymään, alkoi kapinoida. Se lietsoi vihaa Sädetulen kehoon, ajatuksiin, jokaiseen askeleeseen.
Mutta kun hän oli luvannut olla vahva. Kukaan ei pettyisi, koska kukaan ei tiennyt siitä. Ei kukaan, paitsi Sädetuli. Mitä menettävää hänellä oli?
Viha värähti Sädetulen silmissä. Tuskainen, mutta erittäin vääristynyt ja selittämätön viha: ripaus katkeruutta ja väsyneisyyttä onnistui hädin tuskin väistämään katseessa räiskyvän kivuliaan raivon tieltä.
”Nimeni on Sädetuli! Olen Tuuliklaanin soturi, ja sinä olet reviirillämme tunkeilija”, Sädetuli sähisi ja luimisti korviaan. Sädetulen kirkkaat silmät kapenivat ja hän kyyristyi uhkaavasti alaspäin. Naaraskissan katse häilyi tarkkaavaisena ja terävänä tuon sanattomaksi käyneen, salaperäisen kollin yllä. Raivokkaissa ilmeissä oli se ote, se sävy, jolla katsottiin vihollista.
”Sädetuli! Mitä nyt?” Murska kakoi ja kurtisti kulmiaan. Hänen rutkasti lihaksikkaampi ruumiinsa pyrki kohottautumaan uhkaavammaksi kuin naarassoturin, mutta hämmennys teki siitä epäuskottavan.
”Sädetuli!” Murska huusi terävästi ja nosti selkärankansa korkealle, kun selkänsä kääntänyt ja kieroutunut, ruskeasilmäinen soturinaaras sähisi ja katse kertoi, että taistelu puhkeaa pian.
”Tuuliklaanissa tunkeilijoita ei kohdella suopeasti ja sinä olet yksi heistä. Sinun tulee tietää, Murska, että luopiot eivät ole tänne tervetulleita!” Sädetuli sanoi hiljaisesti ja uhkaavasti, mutta äänen painokkuus kohosi lauseen edetessä.
Murskan rintakehä kohoili huomaamattomasti erittäin kiihkeään tahtiin. Salaperäisen kollin ajatukset olivat jo hetken aiemmin meinanneet aueta tälle Tuuliklaanin omaperäiselle soturille, mutta nyt kun heidät oli leimattu vihollisiksi, Murska ei tiennyt enää mitään ajatuksistaan. Murskasta tuntui, että hän oli hukassa: niin itsensä kuin Sädetulen kanssa.
Murska luimisti korviaan antautuvasti. Hänen meripihkasilmänsä upposivat Sädetulen katseeseen jollain tapaa pettyneinä. Sädetulen kovaksi muuttunut katse ei värähtänytkään.
”Jokin minulle tuntematon viha on sokaissut sinut, Sädetuli... En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta toivon, että se eloisa naaras, jonka näin sinussa, elpyisi pian takaisin”, Murska sanoi hiljaisesti ja raskaasti. Äänetön huokaus karkasi kollin huulilta, kun hän painoi katsettaan alaspäin.
Sädetuli oli juuri sylkäisemässä raivoisa vastalauseen, mutta Murskan solakka ja lihaksikas hahmo ehti karata nopeasti pensaikkoon, jolloin kiihtynyt naaras painoi huulensa tiukasti yhteen ja jäi tuijottamaan kuihtuneella katseella kollin perään.

Sädetulen polkuanturat takoivat maata lujasti, kun hän juoksi liukkaalla ruoholla rinnettä alas. Sädetulen silmät tulvehtivat polttelevista kyyneleistä eikä hän edes yrittänyt niellä tunteitaan. Naaraan kasvot olivat katkeruuden kovettamat ja ilmeettömät. Kyyneleet putoilivat kylminä maahan.
Sädetuli ei aikonut pysähtyä. Hän juoksi nopeasti ja kömpelösti, tassut pitkästä matkasta vihloen Nelipuun läheltä, mutta kaarsi nopeasti pois neljän suuren tammen laakson luota, koska ei halunnut ajatella ainoatakaan asiaa, joka viittaisi millään tapaa Murskaan.
Mutta hän ei voinut tietää, missä Murska oli kulkenut. Ehkä tumman, ovelakatseisen kollin polkuanturat olivat koskettaneet sitäkin samaa maata, jolla Sädetuli juoksi kuristava paino kurkullaan.
Sädetulen pitkät jalat johdattivat epätoivoista kissaa kohti putouksia. Taivas oli kietoutunut uhkaavasti synkkään, sakeaan pilviverhoon. Pilvet tiputtelivat muutamia hentoja sadepisaroita maahan. Pian saattaisi koittaa myrsky tai vähintäänkin sadekuuro, mutta Sädetuli ei edes harkinnut palaamista leiriin.
Sädetuli suunnisti silmät kyyneleistä punertavina pehmeälle ruohotasangolle. Taivas jyrähti vaimeasti ja sade sakeni hieman. Pisarat olivat silti vain hentoisia, kun ne putoilivat korkeaan ruohikkoon. Putouksien kuohunta kohisi Sädetulen korvissa. Hänen sydämensä sykki lujaa rintakehää vasten. Sädetuli huokaisi raskaasti, tiedostamatta sitä tuskin itse, ja lyyhistyi pehmeän nurmen syleilyyn.
”Mitä sinä teet?”
Sädetulen karvat nousivat pystyyn kimeästä äänestä. Sädetuli suorastaan räväytti väsyneet silmänsä avonaisiksi ja pomppasi pystyyn. Sädetuli tunsi olonsa toivottoman raskaaksi, eikä häntä olisi varmaan kiinnostanut, vaikka mäyrä olisi syöksynyt kimppuunsa.
”Hei! Mitä sinä teet?” ääni toisti ärsyyntyneenä. Sädetuli murahti kevyesti ja haroi sumeasti katsellaan tyrskyävää jokea. Hänen katseensa ei tavoittanut ketään. Sädetuli räpäytti silmiään ja huomasi joenrannan karhealla kivellä istuvan pienen, valkoisen naaraan, jolla oli määrätietoiset tummanruskeat silmät ja pitkän tuuhean hännän. Kissa oli kurtistanut kulmansa tiukasti ryttyyn:
”Minä… Mitä teen?” Sädetuli sanoi jäykästi. Hänen katseensa oli poissaoleva ja hämmentynyt. Sädetuli näytti siltä, kuin ei olisi ymmärtänyt kysymystä alkuunkaan.
Valkoinen naaras huokaisi äänettömästi ja pyöräytti silmiään. Sädetuli tuskin ehti tajuta, kun tuntematon kissa hyppäsi sulavassa kaaressa kuohuvaan veteen ja ui sulavasti toiselle puolelle Sädetulen luo. Sädetuli räpytteli silmiään hämmästyksestä.
”Mi-mitäh?” Sädetuli kuiskasi hölmistyneenä. Toinen kissa ravisteli pisaroita turkistaan. Hän kohotti tummanruskean katseensa Sädetuleen.
”Mitä nyt? Etkö ole ennen uivaa kissaa nähnyt?” valkoinen naaras sähähti, mutta hänen silmäkulmassaan oli leikkisä pilke. Sädetuli hengähti ja väänsi kasvonsa sekavaan hymyyn. Sädetuli oli jo ehtinyt luulla, että kissa kohtelisi häntä vähintään kuin variksenruualta löyhkäävää kotikisua.
”Olen Kyyhkystassu. Entäs sinä?” valkoinen kissa kysyi nyt ystävälliseen sävyyn, istahti ja nuolaisi sievästi tassuaan. Sädetuli jäi katsomaan hetkeksi, miten Kyyhkystassu lipoi tassuaan hennosti. Kissa vaikutti melko ystävälliseltä.
”Olen Sädetuli”, Sädetuli vastasi lopulta ja istahti itsekin rauhallisesti. Kyyhkystassu heilautti korviaan merkiksi siitä, että hän ymmärsi. Kyyhkystassu nosti katseensa uudestaan Sädetuleen ja laski tassunsa koskettamaan maata.
Kyyhkystassu kallisti päätään pentumaisesti.
”Etkös sinä ole myrskyklaanilainen?” Kyyhkystassu kysyi hitaasti nuuhkaisten Sädetulen tuoksua. Yhtäkkiä Kyyhkystassu ponkaisi ylös ja jännitti lihaksensa.
Myös Sädetulen päässä alkoi raksuttaa. Hän nousi ylös ja katsoi Kyyhkystassua rauhallisesti. Sädetulen olo oli niin raskas, että hän ei ehkä pystyisi taistelemaan.
”Olet Jokiklaanista. Osaat uida niin hyvin”, Sädetuli päätteli ja katsoi Kyyhkystassun aistikkaisiin silmiin. Hermostuneisuus näkyi nuoren kissan kasvoista, kun tuo kipristeli lyhyitä kynsiä esiin.
”Ei hätää, Kyyhkystassu! En haasta riitaa”, Sädetuli sanoi nopeasti, kun Kyyhkystassu oli vetänyt jo kyntensä esille. Kyyhkystassu katsoi Sädetulta epäileväisenä, mutta piilotti kyntensä uudestaan ja nosti ryhtiään.
”Etkö sinä riko soturilakia?” oppilas kysyi ja kallisti päätään, kuten teki kerran aikaisemmin. Pieni helpottuneisuus kuitenkin näkyi Kyyhkystassun kasvoilta.
Sädetuli pinnisteli, jotta jaksaisi ajatella. Hänen huuliltaan karkasi tahdoton huokaisu.
”Se ei nyt haittaa. Olet kuitenkin Myrskyklaanin reviirillä, eikä tämä saa tulla toistumaan! Et siis voi tehdä mitä tahansa pikavisiittejä reviirillemme”, Sädetuli sanoi väsyneesti mutta painokkaasti.
Kyyhkystassu ymmärsi viestin ja nyökkäsi hieman alistuvasti. Kauempaa joen toiselta puolen kuului huudahdus:
”Kyyhkystassu!”
Kyyhkystassu käännähti hymyillen ja heilautti häntäänsä iloisesti. Hän hymyili innokkaana Sädetulelle.
”Se on mestarini – Huiskahäntä!” Kyyhkystassu ilmoitti ylpeänä. Sädetuli nyökkäsi.
”Sinun pitää mennä, nopeasti. Leirissä ei kyllä pidetä, jos he saavat tietää, että veljeilin Jokiklaanilaisen kanssa… Etenkään sen Myrskysota-jutun jälkeen”, Sädetuli sanoi hieman vaisusti ja kääntyi.
Kyyhkystassu vaimeni hieman, mutta kehräsi hiljaisesti.
”Selvä! Mutta tavataan ehkä vielä joskus, eikö vain?” Kyyhkystassu sanoi ja naurahti vitsikkäästi, mrrau. Kyyhkystassu kääntyi ja huiskaisi hännällään hyvästit.
Sädetuli jäi katsomaan, miten Kyyhkystassu hyppäsi uudestaan jo hieman tyyntyneeseen jokeen ja ui sulavilla liikkeillä toiselle puolelle. Sädetuli käänsi katseensa ja lähti juoksemaan kanervantuoksuiselle tasangolle.

Sinä iltana aurinko ei tuntunut laskevan ollenkaan.
Jo kauan auringonlaskun ajan jälkeen auringon punertava kajo häilyi Tuuliklaanin reviirin kukkaloistossa kahlaavien tasankojen yllä. Sädetuli oli yhä hämmentynyt ja hänen lämpimänruskea katseensa mietteliäs, vaisu ja lasittunut, mutta Tuuliklaanin tunnollinen soturi nieli tunteensa.
Sädetuli tiesi, ettei voisi kertoa kenellekään Murskasta ja kaikesta muusta, josta olisi halunnut puhua, avautua täydellisesti. Aika puhumiseen näistä asioista ei olisi vielä kypsä. Sädetulen sydän käski häntä odottamaan ainakin vielä jonkin aikaa. Koska naaras ei kuitenkaan viitsinyt palata leiriin tyhjin käsin, joten hän metsästi nopeasti pari hiirtä ja lähti jolkuttamaan ketterästi takaisin leiriin.
”Sädetuli!” Aavesoinnun kysyvä ääni tavoitti Sädetulen korvat, kun pienikokoinen kolli juoksi häntä vastaan. Sädetuli laski hiiret kylmänrauhallisesti ja pehmeästi tuoresaaliskasaan. Hänen kasvonsa olivat ilmeettömät ja niissä näkyi häivähdys kylmyyttä, mutta hän räpäytti sievästi suuria silmiään ja nuolaisi likaantunutta etutassuaan pari kertaa. Sädetuli väläytti pienen, hieman ironisenkin hymynkareen.
Aavesoinnun kasvot olivat hämmentyneet.
”Et kai ole vihainen minulle?” Aavesointu kysyi varovaisesti. Sädetuli naurahti leikkisästi.
”No, en taida jaksaa kantaa kaunaa sinulle. Se oli vain pikkujuttu, etkä voinut tietää”, Sädetuli sanoi kepeästi ja heilautti häntäänsä. Aavesointu näytti selvästikin helpottuneelta. Sädetulen katse pysyi kirkkaana, mutta hänen hymynsä oli vaisu, kun naaras laski katsettaan ja nuolaisi taas tassuaan.
Sädetuli tiesi varsin hyvin, ettei Aavesointu ollut voinut millään tietää hänen ja Mustesulan välisistä keskusteluista niin hyvin. Silti Mustesulan menetys riepotteli yhä Sädetulen mieltä, välillä niin raa’asti kuin suinkaan mahdollista ja toisinaan hiljaa, huomaamattomasti.
”Mene tuonne vadelmapensaan luo, niin syödään yhdessä”, Aavesointu kehotti lempeästi. Sädetuli nyökkäsi, käveli nopeasti vadelmapensaan helpottavan viileään varjoon ja istahti. Aavesointu nappasi tuoresaaliskasasta mukaansa pulskan jäniksen, jonka hän jakoi Sädetulen kanssa. Kun Aavesoinnun ja hänen turkkinsa hipaisivat syönnin lomassa välillä toisiaan, Sädetuli luuli tunteneensa, miten Aavesointu kehräsi lähes äänettömästi.
Jälleen hetken Aavesoinnun seura toi Sädetulelle turvallisen ja varman tunteen. Kun soturit olivat lopettaneet ruokailunsa, Sädetuli venytti jalkojaan ja haukotteli raukeasti. Hän nousi ja pujahti sotureiden pesän suuaukolle.
”Tuletko?” Sädetuli kysyi pesän suulta Aavesoinnulta. Hieman yllätyksellisesti harmaa, puolisokea kolli pudisti päätään ja hymyili hilpeästi. Sädetuli heilautti korviaan kysyvästi.
”Menen iltapartioon”, Aavesointu vastasi ja poistui.

// Tuuliklaanistahan minä ;)
Sehän käy selville jo tarinasta :DD Ja anteeksi viivästyt tarinassa. Tämnkertainen luku ei muutenkaan ollut kovinkaan mahtipontinen, mutta minun piti saada tungettua tuo suloinen, dramaattinen Kyyhkystassu mukaan x3 Voin vakuuttaa, että neitonen esiintyy vielä monessa monessa tarinassa!!

Vastaus:

Pitkä tarina! Tästäpä annan 22 kp:tä ;)
~Pajutähti

Nimi: Minttutassu

07.06.2012 17:05
Nukuin sikeästi oppilaidenpesässä omalla paikallani. Näin unta saalistuksesta. Juoksin jäniksen perässä todella nopeasti, vähän kuin Tuuliklaanilaiset. En saanut kumminkaan saalistani kiinni.
- Herätys Minttutassu! Kuului Taivastassun närkästynyt ääni jäniksen suusta.
Jäniksen suusta? Mihin tämä maailma oli menossa. Sitten joku alkoi pomppimaan minun häntäni päällä ja heräsin välittömästi.
- Auauau! Älä pompi häntäni päällä! nau’uin ja pomppasin pystyyn.
- Älä sinä nuku auringonhuipun hetkeen asti! Vatukkakynsi aikoo pitää sinulle ja Alientassulle yhteisen taistelutekniikka – harjoituksen. Koitas heräillä jo! Taivastassu paasasi minulle.
Huokaisin ja laahustin ulos oppilaidenpesästä Taivastassu kannoillani. Näin Alientassun ja Vatukkakynnen jo odottelevan minua piikkihernetunnelin edustalla. Juoksin heidän luokseen.
- Anteeksi kun kesti! Naukaisin anteeksipyytävästi.
Mestarini ja Alientassu naurahtivat. – Siihen me olemme jo tottuneet!

Hiekkakuopalla oli tukahduttavan kuuma! Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Alientassu sai juuri istua katsomassa kun hyökkäilin Vatukkakynttä kohti.
- Ihan hyvin. Vähän nopeammin ! Jopa rampa mäyrä ehtisi väistämään sinua, Vatukkakynsi maukui minulle.
- Just joo! Et sinäkään ehdi, Alientassu nauroi Vatukkakynnelle.
Hyppäsin Vatukkakynttä kohti todella hitaasti. Se oli tarkoituksenikin. Kun hän väisti sivullepäin, tein nopean syöksähdyksen hänen kylkeään päin ja kaaduimme molemmat hiekkaiseen maahan.
- Tuossa oli jo yritystä! Alientassu sinun vuorosi! Vatukkakynsi naukui. – Älä jää hopealle Minttutassulle.
- Selvä! Alientassu naukui ja hyppelin minun tilalleni hiomaan taitojaan.
Istahdin hieman kauemmas varjoon ja annoin vain hennon tuulen leikkiä karvoillani. Harjotusten jälkeen tekisin taas jotain jännää Taivastassun ja Nokitassun kanssa.

Etsin Taivastassu oppilaiden pesästä, tuoresaaliskasalta, vaikka mistä! Sitten sain kuulla Nokitassulta, että Taivastassu oli partiossa.
- Kun hän tulee sieltä näytän teille jotain jännää! Nokitassu naukui ja istumme odottamaan.
Istuimme hiljaa vaikka kuinka kauan! Okei ei kamalan kauaa mutta hetken ainakin. Sitten näimme Taivastassun tulevan piikkihernetunnelista.
- Taivastassu! odotimme sinua! Nokitassu naukui ja pomppasi pystyyn.
Taivastassu vei saaliinsa tuoresaaliskasaan ja otti itselleen oravan jonka kantoi luoksemme.
- Jäin vielä hetkeksi saalistamaan! Taivastassu kertoi ja alkoi syömään.
Odotimme että ystävämme söisi ja kun hän nousi istumaan nuolemaan huuliaan ja peseytymään Nokitassu huudahti: - Nyt ei ole aikaa kaunistautua! Nyt näytän teille jotain hurjaa!

Juoksimme metsässä todella nopeasti ja koitin pysyä kaksikon perässä. Hyppelimme purojen yli ja kiipesimme kiville tähystämään.
- Tuolla! Tuolla! Nokitassu hihkaisi yhtäkkiä ja pomppasi alas kiveltä.
Minä ja Taivastassu tehtiin samoin ja Taivastassu hyppäsi vahingossa suoraan Nokitassun päälle! he molemmat kaatuivat saniaisten joukkoon ja minä hihitin vieressä.
- Senkin kömpelys! Nokitassu raakkui ja nousi nolostuneena ylös.
- Itse olit tiellä senkin isomaha!
Oppilaat alkoivat riidellä asiasta ja minä katsoin vierestä.
- Näytä nyt se sinun upea juttusi! sanoi lopulta Taivastassu joka oli hävinnyt taistelun.
Lähdimme taas juoksemaan, nyt vain hieman hiljempaa.

-Vauuuu! huusimme Taivastassun kanssa yhtä aikaa – Mikä paikka tämä on?
- Epäilisin että karhunpesä, Nokitassu naukui, - Okakynsi sanoi, että jos se on karunpesä karhu on jo lähtenyt!
Tuijotimme Taivastassun kanssa suurta maahan kaivettua onkaloa.
- Voiko sinne sisälle mennä? kysyin innoissani.
- Kai… varo ettei se romahda päällesi! Nokitassu naukui.
- Minäkin tulen! Taivastassu huusi ja juoksimme sisälle.
Siellä oli pilkkopimeää ja haisi ihan oudolle. Olin näkevinäni jonkun punertavan vilauksen, mutta ajattelin sen olevan vain mielikuvituksen temppuja.
- Haisee ihan… ketulta, Taivastassu sanoi ja haistelin paremmin ilmaa.
- Olet oikeassa… Jos kettu otti Karhun jälkeen pesän itselleen? ehdotin varovaisesti ja Nokitassukin juoksi luoksemme.
- Haistoin ketun ulkopuolella! Nokitassu varoitti.
- Ja me täällä sisällä… Taivastassu parahti.
Painauduimme toisiamme vasten ja katsoimme ympärillemme.
- Onko tämä loppumme? kysyin arasti.
- Minä olen täällä… Ei mitään hätää, Nokitassu sanoi ääni väristen.
- Juostaan nopeasti ulos! Taivastassu maukui hädissään.
Me kaikki keräsimme rohkeutemme ja lähdimme suuaukkoa kohti. Juuri kun olin pääsemässä ulos kirkkaaseen säähän, tunsin kun upotti kyntensä selkääni. Lensin selälleni pesän pohjalle ja näin punaruskean ilkikurisen naaman edessäni.
- KETTU! kiljaisin ja rimpuilin pakoon.
Juuri kun kettu oli iskemässä kyntensä uudelleen minuun, loikkasivat ystäväni auttamaan. He kaatoivat ketun ja auttoivat minut nopeasti pystyyn. Myös kettu oli vikkelä ja nousi pystyyn hampaitaan näyttäen. Ketulla oli tuuhea häntä ja lyhyet jalat. Se oli myös todella pitkä selkäinen.
Juoksimme kaikki kolme ulos ja pysähdyimme vasta yhdelle korkealle kivelle jonka päälle kapusimme turvaan. Haukoimme henkeämme ja katselimme pesän suunnalle, ettei kettu tulisi jahtaamaan meitä.
- Hui kun säikähdin! parkaisin ja katsoin ystäviäni kauhuissani.
- Et ollut ainoa! Nokitassu naukui.
- Ei kai sinuun sattunut pahemmin? Taivastassu kysyi.
Tunkin kylkeni ja selkäni. Verta tihkui vähän harmaalle kivelle, mutta ei haavoihin pahemmin sattunut.
- Veljeni voi katsoa haavoja, Taivastassu lupasi.
- Hienoa, nau’uin ja loikkasimme alas kiveltä.

Tammilehti paineli viimeisen kerran hämähäkinseittiä selässä olevaan haavaani. Taas kerran koko konkkaronkka oli paikalla: Vatukkakynsi, Tuliturkki , Okakynsi ja myös Alientassu oli paikalla.
- Noniin, eiköhän se siitä, Tammilehti sanoi ja nousin seisomaan. Taivastassu ja Noki tassu oli kertonut mestareille juurta jaksaen koko tarinan.
- Omituista että kettu oli ottanut karhun pesän omakseen… Pitää sanoa Saniaistähdelle asiasta.
Joukko hajaantui ja minä, Nokitassu ja Taivastassu jäimme Tammilehden kanssa nelistään.
- Se oli aivan kamalaa, Taivastassu puuskahti.
- Jep... Jopa minä olin kauhuissani, Nokitassu sanoi.
- Noniin… Ei muistella menneitä… Mennään syömään! huusin iloisesti.
- Tuoko on ainoa asia joku sinulla on mielessäsi tuollaisen kokemuksen jälkeen?!
Lähdimme kolmistaan tuoresaaliskasaa kohti ja otin itselleni pienen jäniksen. Menimme kannon luokse ja aloimme syömään hiljaisina.
- Ei mennä enää koskaan sinne! Nokitassu mumisi suu täynnä myyrää
Nyökkäsimme Taivastassun kanssa yhtä aikaa.

Syömisen jälkeen aloimme painimaan oppilaidenpesän edessä. Lensin selälleni maahan ja nousin pystyyn. Voih… Mitä teen kun heistä tulee sotureita… On Alientassukin ihan kiva kaveri, mutta ei se ole sama asia kuin he… ajattelin.
- Laiskuri! Taivastassu huusi ja hyppäsi kimppuuni.
Aloimme telmiä siinä, kunnes meitä jokaista alkoi väsyttämään ja menimme oppilaidenpesään. Asetuimme vierekkäisille paikoille ja aloimme nukkumaan.

Eli myrskyklaanista ollaan :D

Vastaus:

18kp! :3
♥Apilaloimu

Nimi: Taivastassu

07.06.2012 15:49
”Väitätkö tosiaan, että jätit OMAN VELJESI liekehtivään metsään. Oletko aivan sekaisin! AIVAN HIIRENAIVOISEKSIKO OLET TULLUT!!” Karjuin Tihkuviikselle karvat pystyssä. Tihkuviiksen korvat luimistuivat ja tuo puolustautui samassa.
”Ei se minun vikani ollut! En minä käskenyt meidän hajaantua! Kuule.. Palataan leiriin tarkistamaan onko Nokitassu siellä.” Tihkuviiksi yritti rauhoitella.
”Eikä palata!” Kiljuin hurjistuneena. Tihkuviiksi vilkaisi metsään takanamme. Kolli loi minuun järkeilevän katseen. ”Juoksetko ennemmin varmaan kuolemaan? Palaisit elävältä, hulluko olet?” Tuo tuhahti. Katsoin kollia uhmaavasti, ja en vastannut.
”Olisit kiitollinen. Jos en olisi tullut auttamaan sinua, niin olisit voinutkin kuolla!”
Loin Tihkuviikseen ärsyyntyneen katseen. ”Ja nytkö olen sinulle velkaa henkeni? Senkin vatipää..”
Kolli virnisti hieman. Käänsin katseeni topakasti maahan. Tähtiklaani sentään, että toivoin Nokitassun olevan kunnossa.

Katsoin liekkejä vielä hetken silmät ammollaan, kunnes käänsin topakasti pääni, ja lähdin loikkimaan joelle. Tihkuviiksi seurasi miua puhuatta lainkaan.
Miten Tihkuviiksi oli saattanutkaan käyttäytyä niin tyhmästi!
Hän oli sentään Nokitassun VELI. Entä jos Nokitassu olisi kuollut? Kurkkuani kuivasi, ja en ollut itkusta kaukana. Hän olisi kuollut vain sen takia että olin ollut niin idiootti ja kääntynyt tahallani eri suuntaan.
Raivosta kihisevänä ylitin kivet keveillä loikilla.
Joki oli sinänsä aika leveä. Se ei kuitenkaan haitannut. Ainakaan ennen kun tapahtui jotain yllättävää. Tihkuviiksen ote kivestä lipesi. Kollin rääkäisy sai jokaisen karvani pystyyn. Kaikki tapahtui niin nopeasti etten edes ehtinyt tajuta mitä tapahtui. Samassa huomasin Tihkuviiksen joutuvan joen pyörteeseen. Panikoituneena vilkuilin ympärilleni.
Tihkuviiksi alkoi erkaantua minusta virran viemänä.(Nyt ei ole kyse virranviemää leffasta jossa ne huuhtoutuu vessanpyttyyn XD)
Loikkasin Myrskyklaanin puolelle joesta, ja yritin hätäisesti keksiä jotain. Tihkuviiksen pää painui väliaikaisesti vedenalle. Kaiken tämän keskellä en voinut kuvitellakaan hyppääväni vetee. Olin niin uupunut, että hyvä kun jaloillani pysyin.
Siltin Tihkuviiksen vajotessa kauemmas ja kauemmas paniikkini kasvoi, ja pakottauduin tekemään jotain. Juoksin jokea kohti, ja loikkasin hyytävän kylmään veteen niin että vesi roiskui. Virta oli vielä odotettuakin voimakkaampi, ja täytyi pinnietellä pysyäkseen pinnalla. Tassuni eivät yltäneet pohjaan, ja syljin vettä suustani.
Oli myös pimeää. Niin piemeää, että musta vesi näytti nielevän pinnistelevän Tihkuviiksen sisäänsä. Vesi kuohui korvissani asti. Aloin vaistomaisena kauhoa taukoamatta tassuillani vettä. Aloin saavuttaa Tihkuviikseä.
”Apuaah!” Tihkuviiksi yritti huutaa tuon pään painuessa taas veden alle.
Tarrasin etutassuillani Tihkuviiksen tassuun, ja kiskoin tuon pinnalle kaikin voimin. Kuinka paljon nyt sain toivoa olevani jokiklaanilainen..
Silmiäni kirveli sekä vedestä, että savusta. Tihkuviiksi ja minä onnistuimme pääsemään joen laidalle. Tartuin kynsilläni maahan niin lujasti, että tassujani sattui. Kaikinvoimin yritin kiskoa meitä ylös, ja lopulta onnistuinkin. Siihen sitten jäimmekin. Makasimme turkit märkinä aurinkokivien läheisyydessä, tumman tähtitaivaan alla. Oloni oli suorastaan hirveä. Nokitassu sattaisi olla kuollut, silmäni sattuivat, vuosin verta oksien ja muiden kasvien aiheuttamista haavoista, ja minua yksinkertaisesti vain väsytti. Haukoin henkeä. Mitä seuraavaksi..

Silmäni revähvivät auki. Missä ihmeessä oikein olin? Vilkuilin nopeasti ympärilleni, kunnes tutut paikat alkoivat erottua. Parantajanpesä! Ajantajuntani oli hieman jäljessä. Siltin oloni tuntui PALJON paremmalta.
Kapusin hiljalleen seisomaan, ja lähdin kävelemään ulos pesästä. Vilkuilin ympärilleni. Kissoja oli syömässä ja vaihtamassa kieliä. Nyt näytti olevan aamupäivä. Muutama kissoista keskeytti ruokailunsa ja heidän katseensa jähmettyivät minuun.
”Taivastassu!” Tuliturkki huudahti ja juoksi luokseni silmät suurina.
”Olet herännyt!” Joku oppilaista huusi ja tunnistin äänen vasta hetken oppilaana olleeksi Minttutassuksi. Minttutassu hyöri ja pyöri siinä hetken kunnes lähti etsimään Tammilehteä leiristä.
Pian kaksikko tassutteli luokseni. Hölmistyneenä seisoin siinä.
”Oletko kunnossa?” Tammilehti varmisti. Kohautin lapojani.
”Jep..” Mau'uin. Minttutassu katsoi minuun silmät pyöreinä.
”Olit tajuton ainakin vuoden! Tai.. ei nyt ihan vuotta.” Minttutassu maukui.
Katsoin ystävääni kummastuneena.
”Kauanko?”
Minttutassu oli jo aikessa vastata, mutta Tammilehti ehti ensin. ”Kaksi vuorokautta.” Veljeni maukui. Karvani nousivat pystyyn. Minttutassu virnisti.
”Ainakin sait nukkua.” Hän totesi. Kehräsin huvittuneena.
”Entäs Nokitassu ja Tihkuviiksi..” Kysyin hiljaa. Tuliturkki viittoi hännällään kohti leiriaukkoa.
”Metsästämässä.” Mestarini maukaisi. Huokaisin helpottuneena. He olivat molemmat kunnossa. Katsoin Minttutassua.
”Mennään mekin metsälle.” Ehdotin. Minttutassu nyökkäsi silmät säteillen.
”Lähdetään!” Minttutassu huudahti.
”Kunhan tulette ennen iltaa. Huomenna on tärkeä päivä.” Tuliturkki sanoi vilkaisten minua salaperäisenä. Uteliaisuus paistoi silmistäni, mutten sanonut mitään. Lähdin loikkimaan metsää kohti Minttutassun kintereillä.

”UAARGHT” Minttutassun huuto kaikui metsässä.
”WÄÄH!” Kiljuin silmät pyöreinä tuntien törmäyksen kyljessäni. Lensin suoraan rähmälleni maahan Minttutassun kanssa.
”Ooh, kuononi meni varmaan ihan lyttyyn.” Minttutassu jupisi. Repesin nauruun mielikuvasta. Juostessamme metsässä, Minttutassu oli kompastunut puunjuureen, ja vahingossa lentänyt minuakin päin. Ja tässä oli lopputulos, makasimme TAAS rähmältemme maassa. Nauroimme hysteerisinä.
Kipusin pystyyn, ja Minttutassu teki samoin. Minttutassu ravisti tomuista turkkiaan.
”Heh, mitä Tuliturkki mahtoi tarkoittaa sillä mikälie 'suurella päivällä'?” Minttutassu ihmetteli. Kohautin lapojani.
”Ehkä huomenna on kotikisujen läskeys paraati kaksijalkalassa.” Ehdotin.
”Tai sitten kotikisujen käymälä uinti paraati.” Minttutassu nauroi. Kohotin kulmiani.
”Ai sellainen jossa ne käymälät uivat.” Nauroin. Minttutassu katsoi minuun ilkikurinen virne kasvoillaan.
”Säälin Jokiklaanilaisia. Ne sentään syövät kaloja.” Hän hymyili.
”Ja uivat.” Kehräsin huvittuneena. Pusikosta kuului rapinaa, ja meidän molempien päät kääntyivät puskaa kohti. Sieltä loikkasi vaaleanharmaa otus, ei siis kotikisujen käymälä. Hihkaisin ilahtuneena.
”NOKITASSU!” Huudahdin. Nokitassu näytti hölmistyneeltä, kun syöksyin halaamaan tuota kaataen kollin maahan kömpelösti. Minttutassu vaan nauroi hysteerisenä vieressä.
”Äh, murrat kylkiluuni.” Nokitassu ähki. Kapusimme jaloillemme.
”Et kuollutkaan!!” Kiljuin. Nokitassu näytti kummastuneelta.
”Miten niin?” Minttutassu ihmetteli. Nokitassu vilkaisi joelle vievää polkua.
”Palasin leiriin hakemaan apua.” Nokitassu sanoi. Katsahdin Minttutassuun.
Haistelin ilmaa. Lintu?
Kaksi ystävääni katseli tekemisiäni, kun lähdin hiippailemaan hajua kohti.
Tahdoin koittaa lintujen saalistusta. Pian näin varpusen. Sekin taisi nähdä minut.
En aluksi tajunnut sen aikeita lentoon lähtemisestä. Hetken tuijotin näkyä valpastuneena, ja loikkasin litua kohti. Sain sen viimetipassa kynsiini, ja painoin sen maata vasten ja tapoin sen.
”SAIN LINNUN!” Huusin. Nokitassu ja Minttutassu hyppelehtivät paikalle.
”Minulle tuli nälkä.” Minttutassu ilmoitti.
”Senkin mokoma syöppö.” Sanoin ilkikurisesti. Nokitassu haukotteli.
”Mennään leiriin sitten syömään. Minullakin on aika nälkä. En ole syönyt ikuisuuteen.”
”Lähdetään.”

Vastaus:

18 kp ;)
~Pajutähti

Nimi: Leijonatassu

07.06.2012 14:51
Seuraava päivä koitti nopeammin kuin uskoinkaan. Heräsin unisena Pimeävirran tökkäyksiin. Nousehan unikeko. Kohta on jo aurinkohuipunhetki. Kohtako on jo aurinkohuipunhetki. Minä pomppasin oitis ylös. Lähdimme tassuttelemaan vähän matkaa pois leiristä. Tänään on metsästystä. Katsotaanpas mistä kannattaa etsiä oravaa. Puun alta. Minä vastasin oitis. Hienoa! Kokeilepa nyt onneasi. Minä hiivin yhden suurikokoisen männyn alle. Haistoin männyn latvassa oravan. Hiivin vielä lähemmäs puuta. Loikkasin suoraan kohti runkoa. Suurenkokoni vuoksi tömähdin päin runkoa ja liiskasin oravan kylkeäni vasten. Käyhän se noinkin Pimeävirta naurahti. Hieroin kylkeäni. Kaivoin kuopan, ja hautasin oravan sinne. Jatkoimme metsästystä myöhään. Kun saavuimme leiriin sain kuulla että minä lähdin ilta partioon. Nielaisin viimeissetkin palat tuoresaalista jonka olin ottanut kasasta ja lähdin partioon. Kun kiersimme Jokiklaanin rajaa aurinko kivillä huomasimme Myrskyklaanin partion. Jokiklaanin partiossa olivat minä, Ruusunkukka, Timanttiturkki ja toinen sisaruksistani Tiikeritassu. Mitä Jokiklaani tekee Myrskyklaanin reviirillä? Yksi Myrskyklaanin partiolaisista sähisi. Emme ole Myrskyklaanin reviirillä. Vaan omallamme. Pötyä Aurinkokivet kuuluvat Myrskyklaanille. Väärin. Ne ovat aina olleet Jokiklaanin omaisuutta. Myrskyklaanin partio johtaja ulvaisi hyökkäys käskyn ja Myrskyklaani hyökkäsi. Jokiklaanin partio puolustautui. Iskin hampaani minua kohti tulevaan soturiin. Kooltaan soturi oli minua paljon pienempi, mutta myös nopea. Purin soturin lapaa ja hän rääkäisi kivusta. Irrotin otteeni ja painoin soturin maata vasten. Raapaisin tämän poskea. Soturi ppinkoi takaisin metsään. Vieressäni Tiikeritassu teki samoin. Ja sitten hänenkin vastustajansa puikkelehti pusikkoihin. Enää oli jäljellä Myrskyklaanin partion johtaja. Partion johtaja sähähti meille ja ryntäsi sitten metsään. Ovatko kaikki kunnossa? Kuulin Timanttiturkin äänen. Kyllä ovat minä vastasin.

Kun saavuimme leiriin Timanttiturkki kertoi kaiken päälliköllemme. Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaani kokoukseen. Lähdin suurkivelle. Myrskyklaanin ja Jokiklaanin välinen reviiri Aurinkokivet ovat jo kauan olleet kiistanalainen alue. Kuulutti Usvatähti. Nyt kuitenkin taistelun päätyttyä on kai selvää että Aurinkokivet kuuluvat Jokiklaanille. En siltikään usko että Myrskyklaani antaa vielä periksi. Olkaa siltikin varovaisia. Siihen sanaan hän lopetti klaani kokouksen. Lähdin oppilaiden pesälle lepäämään.

//Jokiklaanin kissa Leijonatassu kirjoittelee näitä juttuja :D

Vastaus:

13kp! :D
♥Apilaloimu

Nimi: Leijonatassu

07.06.2012 12:08
Oho äskönen viesti on Jokiklaanista Eli minä olen jokiklaanista.

Nimi: Leijonatassu
Kotisivut: http://lovekiva.suntuubi.com/datafiles/userfiles//Leijonatassu-1.jpg

07.06.2012 12:07
Apilaloimulle tiedote! Tässä kotisivut kohdassa on mulle kuva tietoihin. Ite piirretty. Ja Apilaloimu voisinko alkaa piirtää soturi kuvia pennuille ja oppilaille? Sotureillekin jos sallit siis nii vaan.

Nimi: Pajutähti

07.06.2012 11:47
Voisitteko ilmoittaa aina tarinassa klaaninne,jottei käy niin,että KP:t menevät väärälle henkilölle. Esimerkiksi oppilasniminä on eri klaaneissa samoja,joten laittakaa klaani esim. tuonne viestin lopuksi. :) Kiitos.

~Pajutähti

Nimi: Villakarva

07.06.2012 11:29
Istuskelin aukiolla. Katajahäntä oli jo kunnossa ja palannut sotureiden pesään tavallisesti. Hänen oppilaansa, Nokitassu oli haudattu. Klaani tuntui palanneen takaisin arkeen. Paitsi että pian olisi kokoontuminen. Tänään, itse asiassa. Muutamat oppilaat keskustelivat innoissaan oppilaiden pesän luona, varmastikin kokoontumisesta. Hymyilin ja huomasin Mutakynnen tulevan tänne päin. "Katajahäntä käski tulla mukaani partioon. Myös Lovikorva tulee."hän murahti. Nousin ylös ja venyttelin makeasti. Katsoin tuoresaaliskasalta tulevaa raidallista kollia. Asetuin Mutakynnen taakse, sillä hän johti partiota ja naukaisin tervehdykseni Lovikorvalle. Hän vastasi ystävällisellä hännän heilautuksella. Sitten astuimme ulos leiristä. Ilma oli tavallista viileämpi ja enteili piakkoin alkavaa Lehtisateen aikaa. Silloin puut muuttuisivat punaisen ja ruskean kirjaviksi ja pudottaisivat lehtensä. Silloin on hauska hyppiä lehtikasoihin! Hymyilin ajatukselle ja jännitin lihakseni havaitessani liikettä. Hitaasti käänsin pääni kohti rapsahtelevaa kanervamätästä ja nuuskin ilmaa. Jaa, se olikin vain jänis. Laskeuduin hitaasti vaanimisasentoon ja lähestyin mätästä. Parin askeleen päästä saatoin erottaa sen ruskean turkin ja vikkelät jalat. Valmistauduin loikkaan. Sitten loikkasin ja tapoin sen nopealla puraisulla. Nostin jäniksen hampaisiini ja vein muun partion luokse. Mutakynsi hymyili vienosti. "Jos olet nopea, voit viedä sen leiriin ja jatkamme sitten matkaa."hän maukui. "Selvä, palaan pian!"huikkasin ja pingoin leiriin. Pudotin saaliin nopeasti tuoresaaliskekoon ja palasin partion luokse. Mutakynsi nyökkäsi ja jatkoimme matkaa.
Emme haistaneet mitään erityistä, onneksi. Seuraava partio lähti miltei heti meidän jälkeemme, ja minä menin Poutahännän luo. "Huomenta!"sanoin hänelle. Naaras katsoi minuun tuikkivilla silmillään. Turkkiani alkoi kihelmöidä ja käänsin katseeni hieman ujosti pois päin. "Huomenta."hän vastasi. "Oletko valmis uusintaan?"hän kysyi ilkikurisesti. Ai niin! Meidän oli määrä ottaa uusi metsästyskisa tänään. Naurahdin ja viitoin hännälläni hänet leirin sisäänkäynnille.
Niinhän siinä lopulta kävi; Poutahäntä voitti! "Mielenkiintoista..."mutisin ilkikurisesti kun saavuimme takaisin leiriin. "Kuinka niin?"Poutahäntä kysyi hyväntuulisesti. "Luulisi että ne saaliit olisivat haistaneet löyhkäsi jo Myrskyklaanin reviirillä asti!"maukaisin kiusoittelevasti. "Minä sinulle löyhkät näytän...!"Poutahäntä naurahti ja loikkasi kimppuuni. Otimme siinä pienen leikkitappelun, kunnes olimme aivan väsyneitä. Sitten veimme saaliit tuoresaaliskasaan ja menimme vaihtamaan kieliä.

Vastaus:

8 kp ;)
~Pajutähti

Nimi: Varjokukka

07.06.2012 10:43
Herräsin aurigon nousun aikaan Tuliturkki tuli luokseni ja pyysi minnut metsästys partioon olin inoisani kuin opilas päästyään soturiksi sillä en olut pentujen takkia pääsyt metsästämään
huokaisin helpotuksesta kun olin raikaasa luonosa
tarkastelin ympäristöä ja huomasin pari hiirtä hiivin niiden lähele ja ponistin jalkojani ja hyppäsin äkiä niiden lähele ja sivalsin ne juurikun olin peitämäsä saaliini kuulin kirkaisun ja lähdin juoksuun silä tuo huuto on Tulliturkkin juoksin ääntä kohti niin nopeasti kuin mahdolista melkein inhimilisesti näin tulliturkkin kolmen kissan piiritäminä hyppäsin yhden pääle ja purrin sittä turkkin ja heittin maahan mutta koli oli sitkkeä ja nousi takaisin ja hyppäsi pääleni kun hurrikaani kampailin kollin kanssa sitkeästi sitten kesin jotain ja sivalsin kolilta silmät puhki ja juurikun olin voitola jokin raapasin selkääni ja hyppäsi pääleni sivalsi kurkkuni enkä pystynyt liikumaan kuulin kuinkka jokin kuiskkasi korvaani " Minähän sanoin sisko että tapan sinut " olin paniikin valasa kun tajusin että se oli veljeni en ehtinyt muuta tajuta sillä silmäni pimeni Myöhemin räpäytin silmiäni
oli yö katselin ympärileni ei ketään haisee vain verri siten tuumin tuntuu ylätävän kevyeltä ihankuin kuin lentäisin siiinä samasa huomasin että lejuin tähtiä kohti saavuin hoppea hännä kohdale silloin näin kissoja ja..ja näin APILATÄHDEN tajusin että olin tähtiklaanisa apilatähti katsoi minua ja sanoi " Varjokukka sinnä olet kuollut" LOPPU

Vastaus:

4 kp ;)
~Pajutähti

Nimi: Vaahteratassu

07.06.2012 10:24

Näin unta näädästä kun se siepasi minut mutta emoni ehti hätiin
mutta veljeni Yöpenttu siepatiin pois ikuisesti luotani
heräsin ja katsoin taivaale oli vielä kuunosun hetki sitten huomasin veljeni Liekkipenun katsomasa kuuta kipitin hänen viereleen ja kehräsin Liekkipentu huokaisi surulisesti kysyin helälä äänelä " Ajateletko vielä Yöpenttua?"
veljeni huokaisi ja maukui "Kyllä se hän oli minun syyni että olime luvata metsäsä" katsoin Liekkipentua silmiin ja sanoin
" Ei se olut sinun syytäsi " ja jatkoin hetken päästä " Se vain osoitaa kuinkka tärkeää sisar rakkaus on " veljeni nosti päänsä taivasta kohti ja sanoi hiljaa " Niin on muuta, tiedätkös luulen että Yöpenula on kaikki hyvin " sitten hän hymyili katsoin myös taivaale ja mauin " Niinkai ehkä hän on jopa elosa josain ja on löytänyt toisen klaanin ja hänet nimitetään soturiopilaaksi niinkuin meidät huomena " sitten nousime ja lähdime emome luo ja 3 muun sisaren lua ja nuhkahdime näin unta jossa tapasin Yöpenun ja me leikime ja nauroime yhdesä loppu

Vastaus:

3 kp
~Pajutähti

Nimi: Minttutassu

07.06.2012 03:20
-HERÄTYS UNIKEKO! kuulin uuden ystäväni karjuvan korvaani.
- Mi… Mitä? kysyin kauhistuneena.
Taivastassu katsoi minua ilkikurisesti Nokitassu vierellään. Haukottelin ja nousin seisomaan. Joka lihastani särki eilisen jäljiltä.
- Et opi koskaan heräämään ajoissa, Nokitassu naukaisi.
- Ei opi ei, Taivastassu naukaisi.
En jaksanut kuunnella kaksikon leikkimielistä irvailua vaan huiskaisin hännälläni välinpitämättömästi. Tänään kävisimme Vatukkakynnen kanssa Kaksijalkalan rajalla!
- Minulla ei ole nyt aikaa kuunnella teitä! naukaisin. – Lähden Vatukkakynnen kanssa kaksijalkalan rajalle!
Kaksi oppilasta vilkaisivat toisiaan huvittuneena. Joo kai tämä oli hauskaa heidän mielestään… Kaksi päivää ollut oppilas käy vielä rajoja läpi…
- Heippa kumminkin… sanoin ja juoksin ulos.
Päivä oli lämmin, mutta kosteahko. Oli todella hiostava sää, mutten välittänyt siitä vaan lähdin uudella tarmolla kohti Vatukkakynttä. Kuulin juoksu askelia takanani ja sitten Taivastassu törmäsi minuun.
- Auts! Lensin mukkelismakkelin Taivastassun kanssa.
- Etkai suuttunut siitä mitä sanoimme? hän kysyi hätääntyneenä ja auttoi minut pystyyn.
- Höpsö… En tietystikkään! Mutta mene sinä nyt hoitamaan kokeneen oppilaan juttuja niin minä lähden Vatukkakynnen kanssa matkaan!

Pian juoksimmekin Vatukkakynnen kanssa havuisessa maastossa.
- Tämä paikka on siis korkea männyt! Vatukkakynsi kertoi innoissaan.
- Selvä pyy! sanoin iloisena.

Hidastimme vauhtiamme ja kuljimme jutellen. Sitten Vatukkakynsi pysähtyi ja viittilöi hännällä minuakin tekemään samoin.
- Tuolla noin, on kaksijalkala! Siellä asuu kaksijalkoja ja kotikisuja. Kotikisut ovat pilalle hemmoteltuja kissoja joilla ei ole jäljellä enää oikeiden kissojen vaistoja!
- Selvä… nau’uin ihmeissäni.
Jatkoimme matkaa kohti leiriä.
- Huomenna aloitamme kunnollisen koulutuksen! Vatukkakynsi lupasi
- Okei, nau’uin innoissani.

Istuin taas syömässä tuoresaalista Taivastassun ja Nokitassun kanssa.
- Onko sinulla tekemistä täksi päiväksi? kysyi Taivastassu ja minulla oli mennä hiiri väärään kurkkuun.
- E..Ei. Ei kai sinulla ole taas hulluja suunnitelmia?! huudahdin kauhuissani.
- Ei toki. Ajattelin jos haluat opetella minun ja Nokitassun kanssa metsästämään?
Olin kuin puulla päähän lyöty ja nielaisin viimeisetkin hiiren rippeet.
- Olisihan se kivaa! Mikä ettei? naukaisin ilahtuneena. –Mennäänkö heti?
- Mennään vain, kehräsi Nokitassu ja me kaikki kolme nousimme ylös.

Lähdimme suoraan eteenpäin piikkihernetunnelilta. Juoksimme kaikki kolme metsässä ja tuuli pörrötti pitkää turkkiani.
Takaamme kuului juoksuaskelia ja kiepsahdimme kaikki kolme ympäri. Tihkuviiksi! Olin säikähtänyt kovasti että sieltä tulee jokin Varjoklaanihirviö! Ystävykset alkoivat juttelemaan ja paljastui että Tihkuviiksen piti johtaa metsästys partio mihin Taivastassu ja Nokitassu kuuluivat. Jäin hieman ulkopuoliseksi mutta Taivastassu sanoi että voisi harjoitella siinä ohessa.

Jäimme kaksistaan Taivastassun kanssa. Hän lupasi opettaa minua ensimmäiseksi. Hän neuvoi haistelemaan ilmaa. Ja niin tein. Haistoin myyrän.
- Mistä suunnasta haju tulee? Taivastassu kysyi.
Haistelin ilmaa ja haju tuli jostain puskasta. Viittilöin hännällä sinne päin ja Taivastassu nyökkäsi. Laskeuduin matalaksi niin kuin olin nähnyt Taivastassun tekevän äsken. Sitten kuljin aika kömpelösti puskaa kohti. Jännitin lihakseni, ja sitten kuin nuoli ponkaisin puskaan ja upotin kynteni saaliiseen. Puraisin myyrää vielä kerran, niin että se kuolisi.
- Ensimmäinen saaliini! hihkuin.
- Säikytät jopa kuurotkin jänikset täältä Tuuliklaaniin asti! Taivastassu nauroi.
- Anteeksi! Olen vain innoissani! Huomenna näytän Vatukkatassulle kuinka hyvin osaa jo saalistaa!
- Haiseeko täällä omakehu? Taivastassu kehräsi ja hyppäsi leikkisästi kimppuuni.
- Kuka täällä nyt karkoittaa saaliin? naukaisin ja läpsäsin tuota naamaan.

Seuraavaksi minun kuului harjoitella Nokitassun kanssa. Kipitin reippaasti hänen kanssaan ja muistin tarkasti mihin olin haudannut myyräni.
- Noniin. Täällä haisee vaikka mitkä eläimet! Nokitassu naukaisi.
- Olet oikeassa. Esimerkiksi sinä, naukaisin ilkikurisesti.
- Noniin… Ei ole aikaa pelleilyyn… Tai on… Mutta nyt ei leikisti ole. Alas haistella!
Raotin suutani hieman ja annoin metsän raikkaan tuoksun tulvahtaa suuhuni. Haistoin Myyrän, hiiren, jäniksen ja taas myyrän! Valitsin helpoimman saaliin eli myyrän. tai päättelin sen olevan helpoin. Suunnistin myyrää kohti ja laskeuduin vaanimis asentoon ja kuljin hajua kohti. Myyrä havaitsi minut ennen kuin olin edes lähellä sitä!
- Muista, sinun tulee olla tuulen alapuolella ettei saalis haista sinua! Nyt se haistoi ja lähti karkuun. Kokeile uudelleen! Nokitassu kannusti.
Haistelin taas ilmaa. Haistoin hiiren lähettyvillä. Laskeuduin matalaksi. Nyt olin tuulen alapuolella. Kuljin saalistani kohti ja sitten pomppasin ilmaan ja iskin terävät kynteni pikkuruiseen hiireen. Tapoin eläimen nopeasti.
- Toinen saalis! Olen aika hyvä? kysyin kehräten.
- Toki. Et yhtä hyvä kuin minä! Nokitassu naukui ja passitti minut Tihkuviiksen luokse.

Nyt minua jännitti. Sain saalistaa oikean soturin kanssa! Tihkuviiksi oli kumminkin tosi ystävällinen.
- Noniin. Nyt osaat kai jo melkein itsekin? hän kysyi minulta ja nyökkäsin.
Haistelin taas kerran ilmaa. Myyrä. Laskeuduin ja vaanin. Hyökkäsin ja tapoin!
- Loistavaa! Sinusta tulee loisto saalistaja jos vielä harjoittelet vähän! Tihkuviiksi kehui.

Kuljimme nelistään kohti leiriä. minulla oli kolme saalista ja muilla paljon enemmän, mutta ei se minua lannistanut. Olin saanut tänään kolme ensimmäistä saalistani! Huomenna näyttäisin taidot myös mestarilleni.
Tipautimme saaliimme tuoresaalis kasaan kun Vatukkakynsi hölkkäsi luoksemme. Kolmikko katosi johonkin ja jäin kaksi Vatukkakynnen kanssa.
- Sinähän olet saanut saalista! Vatukkakynsi kehaisi minua.
- Taivastassu, Nokitassu ja Tihkuviiksi auttoivat minua! Se oli tosi hauskaa. Olen kuulemma kamala vaappuja vaaniessani!
- No et ole vielä harjoitellutkaan vaanimista niin ei ihme! Vatukkakynsi naurahti.
- No huomenna harjoittelen. Eikö niin? kysyin
- Juuri niin! Vie tästä klaaninvanhimmille tuoresaalista, Vatukkakynsi pyysi.
Noukin saalistamani hiiren ja lähdin kohti klaaninvanhimpien pesiä. Astuin sisään ja katselin ympärilleni. Yksisilmällä ei ollut vielä riistaa nenänsä edessä joten kannoin hiiren hänelle.
- Saalistin sen ihan itse, nau’uin mutten saanut tällä kertaa kehumisia.

Kävelin ympyrää oppilaidenpesän edustalla. Taivastassu laukkasi luokseni.
- Hei! hän hihkaisi.
- Hei vain! kehräsin takaisin.
- Onko sinulla tylsää kun vain kehää kävelet?
- No hieman… miten niin? kysyin.
Taivastassu heilautti häntäänsä välinpitämättömästi. Hän kysyi minua syömään ja nyökkäsin iloisesti. Me molemmat otimme tuoresaalis kasasta itsellemme myyrät ja menimme kannon luokse jossa Nokitassu hotki omaa pääskystään.

Vastaus:

Kiva tarina ;) Tästäpä 14 kp
~Pajutähti

Nimi: Minttutassu

07.06.2012 00:51
Aurinko tunkeutui luomieni läpi ja herätti minut uniltani.
Venyttelin nautinnollisesti. Ensimmäinen yö takana oppilaana!
Muistelin eilistä ja istahdin vielä hetkeksi makuusammaleeni päälle. Se oli todella hienoa! Minttupennusta tuli vihdoin Minttutassu. Muistan kun johtaja lausui rituaalia ja minua jännitti niin kovasti. Olin kumminkin selvinnyt hengissä ja minulla oli kiva Mestari…

Mestari! Minunhan pitäisi lähteä ihan juuri uuden mestarini kanssa kiertämään reviirin rajoja ja minä vielä istuin oppilaidenpesässä muistelemassa eilistä! Toivottavasti Vatukkakynsi ei suutu…
Nuolaisin vielä nopeasti kylkeäni ja nousin seisomaan. Kaikki muut oppilaat oli jo jalkeilla… Voi kauanko olin nukkunut?

Säntäsin ulos ja pysähdyin melkein heti oppilaspesän ulkopuolella. Tuntui, että koko leiri olisi jalkeilla. Kissoja hääri siellä ja täällä. Hyvä että erotin Vatukkakynnen leirinsuuaukolla puhumassa jonkun soturin kanssa.
Säntäsin juoksuun ja puikkelehdin kissojen välissä. Pian olin törmätä harmaaseen oppilaaseen. Tunnistin kissan Taivastassuksi.
- Anteeksi kamalasti! nau’uin hädissäni.
- Ei tässä mitään, vastasi Taivastassu ystävällisesti.
Nyökkäsin kiitollisesti ja juoksin Vatukkakynnen luokse.
- Anteeksi Vatukkakynsi. Olen niin myöhässä! Läähätin ja katsoin Mestariani anteeksipyytävästi.
- Noniin kyllä olet! Vatukkakynsi naurahti, - Mutta ei tässä mitään! Ehdimme vielä mainiosti.

Lähdimme reippaasti pois leiristä ja katselin uteliaana ympärilleni.
- Ehdit kyllä tutkimaan myöhemminkin metsää, tänään kumminkin kierrämme Myrskyklaanin reviirin rajat! Voit luultavasti haistaa toisten klaanien hajut, Vatukkakynsi neuvoi.
Lähdimme, kuulemma jokiklaanin rajaa, kohti. Kävelimme nopeasti ja hyppelimme kaatuneiden puunrunkojen ylitse. Pian näinkin edessäni jo joen.
- Olemme tulleet Jokiklaanin rajalle. Ei mennä liian lähelle jokea, Vatukkakynsi maukui ja minä nyökkäsin vastaukseksi.
Kuljimme joen viertä, muttemme menneet liian lähelle reunaa. Hetken matkaa käveltyämme tulimme joen vartta sellaiseen kohtaan, että kun halusi katsoa alas jokeen oli matkaa vaikka kuinka paljon! Selvä taidan hieman liioitella. Matkaa ei ollut edes kamalan paljoa, mutta näin pienelle kissalle pudotus tuntui kamalalta!
- Näillä paikkeilla kannattaa olla varovainen ettei tipahda jokeen. Jos tiput tuosta alas et selviä hengissä. Hukut ennemmin tai myöhemmin, Vatukkakynsi kertoi vakavana. – Minä kerron miten asiat ovat, muuten et opi todellisuutta.
- Selvä, minä varon etten tipu! Lupasin Mestarilleni.

Jatkoimme matkaa kauempana joesta.
- Katso Minttutassu! Nuo neljä puuta tuolla, näetkö? Vatukkakynsi kysyi.
- Näen minä… Mitä niistä?
- Siellä klaanit kokoontuvat joka täysikuu! Se on nelipuu, Vatukkakynsi selitti minulle.
- Pääsenkö minäkin joskus kokoontumiseen? kysyin ja Vatukkakynsi naurahti
- Tietysti! Kaikki kissat pääsevät!
Lähdimme juoksemaan kohti nelipuuta. Pian hidastimmekin vauhtia ja katsoimme alas neljänpuun luomaan paikkaa. Siellä oli myös iso kivi. En oikein ymmärtänyt mitä ideaa siinä oli, mutten myöskään kysynyt asiasta.

Lähdimme kohti Varjoklaanin rajaa. Vatukkakynsi kertoi matkalla, että nelipuun takana on Tuuliklaanin reviiri.
Vatukkakynsi pysähtyi ja minäkin pysähdyin.
- Haistele ilmaa, Minttutassu, Vatukkakynsi pyysi.
Minä haistelin… Hyi mikä haju!
- Mikä täällä lemuaa? kysyin keuhkoni täynnä haisevaa ilmaa
- Hirviöt… Katso, Minttutassu, näetkö noiden puskien takan pilkottavan mustan pinnan? Se on ukkospolku.
- Näen minä… Ukkospolku? Millaisia ne hirviöt sitten ovat? kysyin.
Vatukkakynsi ei vastannut vaan näytti odottavan jotain. Odottiko se niitä hirviöitä? Vai Varjoklaanilaisia? Yhtäkkiä puskien takana vilahti joku suuri, melua pitävä, nopea ja haiseva juttu! Sillä oli loistavat elottomat silmät ja sen jäljessä tuli mustaa savua. Se oli pelottava.
- Tuollaisia ovat hirviöt. Älä mene ukkospolulle ellei ole pakko. Jos hirviö osuu sinuun voit kuolla välittömästi, Vatukkakynsi kertoi.
- En mene ukkospolulle… lupasin.

Kävelimme ukkospolun reunaa kunnes haistoin taas tutun ja turvallisen myrskyklaanin hajun paremmin kuin ukkospolun.
- Esittelen sinulle vielä käärmekivetkin, Vatukkakynsi sanoin koska huomasi minun lähtevän leiriä kohti.
Käärmekivet? Kuulin joskus jonkun soturin puhuvan siitä paikasta.

Lähdimme kulkemaan vielä hieman eteenpäin ja sitten näinkin edessäni suuren kivikasan, Käärmekivet.
- Noniin... Käydään huomenna katsomassa vielä korkeamäntyjä ja kaksijalkalan rajaa, Vatukkakynsi naukui ja lähdimme leiriä kohti.

Olin iloinen kun vihdoin pääsin syömään. Vatukkakynsi kertoi missä oppilaat yleensä söivät ja nyökkäsin. Hain pienen rastaan tuoresaaliskasasta ja kävelin kannon luokse jossa jo pari oppilasta söivät. Tunnistin Taivastassun ja nostin häntääni tervehdykseksi.
- Voinko syödä kanssasi? kysyi hieman arasti.
- Tottahan toki! Taivastassu vastasi pirteästi ja tiputin rastaan maahan hänen viereensä.
Söin nautinnollisesti ja juttelin hieman Taivastassun kanssa. Hän oli todella mukava ja kyseli miten ensimmäinen päiväni oppilaana oli mennyt. Minä vastailin parhaani mukaan. Oli todella iloinen että olin jo melkein saanut kaverinkin.

Aurinko alkoi laskemaan ja leirikin alkoi hiljentyä. Minua ei ollenkaan nukuttanut, kun olin nukkunut niin kauan. Istuskelin oppilaidenpesän edustalla kun Taivastassu asteli luokseni.
- Hei, mitäs siinä istut? hän kysyi minulta.
- Istun vain. Ei väsytä kyllä ollenkaan… Aika ihme juttu. yleensä nukun todella paljon, vastasin iloisesti.
- Aijaa! Sama juttu, ei väsytä yhtään, Taivastassu naukui ja istahti eteeni. – No sinähän kävit tänään reviirin rajat läpi?
- Joo. Se oli hauskaa, vastasin. – Miten niin?
- Ajattelin vain jos haluat voitaisiin käydä Jokiklaanin rajalla…?
Olin hetken ihmeissäni. Joen lähellä oli jossain kohti vaarallista. En halunnut kumminkaan olla mikään nössö…. – Selvä… Koska mennään?
- Pian… Tulen sanomaan sinulle sitten! Siitä tulee kivaa! Taivastassu sanoi ja meni matkoihinsa.
Voi ei! Mitä olin luvannut… Taivastassu vaikutti oikein kivalta ja kiltiltä… Miksi menisimme Jokiklaanin rajalle? Menin oppilaidenpesään. Istahdin makuupaikkani päälle ja aloin peseytymään.

- Psst! Taivastassu sihahti korvaani.
- Hui! Älä säikyttele, nousin pelästyneenä istumaan. – Herätit minut
- Jep… Nyt mennään! Taivastassu naukui iloisesti ja nousin.

Lähdimme pois leiristä. Kaikki oli jo pesissään ja vain me juoksimme leirin halki. Pian laukkasimme öisessä metsässä ja hyppelimme puurunkojen yli. Pian näin kuunvalossa kimaltavan joen.
- Mennään vähän lähemmäs! Taivastassu ehdotti.
- Onko se varmasti turvallista…? kysyin hieman kauhuissani. muistin hyvin Vatukkakynnen varoitukset.
- Tietysti on! Miten niin? Taivastassu kysyi, mutta hyppeli jo jokea kohti.
Juoksin perään ja liukastelin hieman kivisellä rannalla. Lähdimme jokea pitkin sitä paikkaa kohtaan josta Vatukkakynsi oli erityisesti varoittanut. Taivastassu taiteili ihan joen rajassa ja näytti tosi iloiselta. Pian tulimmekin siihen kohtaan missä jokeen pudotus oli aika paljon. Ainakin kymmenen ketunmitan pudotus.
- Vaau! Taivastassu hihkui ja kurkisteli alas.
- Tuo ei ole varmasti kamalan järkevää… varoitin tuota kauempaa.
- Tule sinäkin katsomaan! Aivan upeaa! Taivastassu naukuu innoissaan.
Astelin hieman lähemmäs tuon taakse.
- Joo hienoa on… Nyt voimme mennä takaisin päin… ehdotin varovaisesti, muttei hän kuunnellut.
Ihmeellinen pyrähdys joka säikäytti meidät molemmat. Enemmän Taivastassu pelästyi kuin minä, koska hän syöksyi pää edellä alas jokea kohti!
- Taivastassu! huudahdin hädissäni ja hyppäsin reunalle.
En uskaltanut katsoa alas… Vatukkakynsi oli luvannut että pudonnut kuolee ennemmin tai myöhemmin. Näin kun taivaalla lensi lintu. Kai se säikyttäjä. Kurkistin alas ja näin Taivastassun pelästyneet kasvot edessäni. Hän oli tipahtanut vain kielekkeelle!
- Voi kauhistus! Pääsetkö ylös? kysyin.
- Enköhän… Varo hyppään siihen, Taivastassu sanoi ja minä varoin.
Istuimme nyt molemmat vähän kauempana reunasta ja olimme molemmat kauhusta kankeita. Katsoimme toisiamme ja sitten Taivastassu alkoi kehräämään huvittuneena.
- Sinä varoitit minua, enkä minä kuunnellut! Taivastassu kehräsi.
- Pelästyin, että tipuit jokeen, huomautin.
- Joo mutta kaikki on nyt hyvin! Mennään takaisin leiriin, Taivastassu sanoi ja nousimme.

Juoksimme mahdollisimman nopeasti leiriin ja meitä paikalla odottikin Vatukkakynsi, Tuliturkki ja Saniaistähti. Saimme kuulla aika suuren saarnan ja Taivastassu otti odottamattomasti kaikki syyt niskoilleen.
- Oli se minunkin syytäni… Minä suostuin mukaan vaikka Vatukkakynsi oli minua varoittanutkin, naukaisin pää painuksissa. – Anteeksi.

Keskustelin vielä kahden kesken Vatukkakynnen kanssa.
- Olen sinuun aika pettynyt, Minttutassu, Vatukkakynsi sanoi.
- Sinulla on siihen oikeus… Ja minä olen pahoillani… En halunnut pettää luottamustasi…
- Mutta saat luottamukseni takaisin ajan myötä… Menes nyt nukkumaan, Vatukkakynsi naukaisi ja lähti.

Menin oppilaidenpesään ja Taivastassu odottikin minua jo.
- Anteeksi että suostuttelin sinut mukaan… Ensimmäisenä päivänäsi oppilaana! Taivastassu pyysi anteeksi.
- Ei se mitään. Onneksi sinulle ei sattunut pahemmin, sanoin ja menimme molemmat nukkumaan.
Minä nukahdinkin pian ja odotin innolla, huolimatta äskeisestä, seuraavan päivän tapahtumia.

Juu hieman kökkö tarina x'D

Vastaus:

Kaikkea muuta kuin kökkö!! Hyvä juoni ja pituuttakin löytyi. :DD Saat 18kp! ;))
♥Apilaloimu

Nimi: Sadekukka

06.06.2012 23:18
Jatkan Saniaiseni <3



Miten en ollut luottanut omaan puolisooni, jolle odotin nyt pentuja? Olinko niin tyhmä, vai mikä minua nyt riivasi? Kai se varjoklaanin veri, mutta miten...? Tottakai hän minua rakasti, toivottavasti eniten maailmassa. Purin tiukasti hammastani ja murahdin kivusta, kun tunsin potkaisun vatsassani. Pentuni kasvoivat sisälläni hyvää vauhtia ja halusivat lisää tilaa itselleen kasvaessaan. Naurahdin äänettömästi etten herättäisi pentutarhassa nukkuvaa Hiekkamyrskyä ja tämän kahta pentua. Suljin silmäni ja yritin unohtaa valtavan kivun, miettien omia tulevia pentuja, jotka olisivat takuulla kauneimmat pennut. Yksi olisi musta, sinertävä ja valkoisen kirjava, ehkä. Pian olinkin jo nukahtanut...

Näin vain unta neljästä, suloisesta pennusta jotka juoksivat kullan keltaisella niityllä. Heidän kauniit turkkinsa aaltoilivat ja sai turkin loistamaan upeasti. Puro solisi viileänä taustalla ja pari puuta toivat varjoa niitylle. Niitty oli keskellä korkeaa metsää. Yksi pentu oli pikimusta kolli. Toinen musta harmaa naaras. Yksi taas oli miltein valkoinen, mutta tässä oli hyvin laaeita täpliä, kolli. Viimeinen naaras oli erilainen, kellertävä jossa oli oransseja raitoja. He juoksivat pirteästi nauraen kohti metsää, jossa varjossa seisoi kaksi aikuista kissaa. Kaukaakin näki että toinen oli pörröinen ja toinen lihaksikas, mutta solakka. Minä ja Saniaistähti. Hymy nousi kasvoilleni kun pennut huusivat äitiä ja isää ja loikkasi aikuisten kimppuun hihkuen. Hymyilni tuskallisesti kun kuulni ääntä. Hymyni hyytyi kun näin mäyrän juoksevan niitylle ja ensiksi juoksi kohti täplikästä kollia. Puolisoni loikkasi eteen ja joutui hirviön hampaiden väliin. Vingahdin kun kuulin kaikkien henkien valuvan, tai oikeastaan laijuvan pois hänen kehostaan. Sitten mäyrä heitti kaikki muut pennut tähtiklaaniin. Kaikki makasivat verisinä maassa....Kaikki oli...ohi?

Heräsin hengähtäen kauhusta seisomaan. Hiki valui kasvoiltani kun katselin pentutarhaa yöllä. Huokaisin ja painoin pääni tassujeni päälle, mutten enää halunnut nukahtaa. En halua että uni enää jatkuisi, tiedän jo mitä siinä tapahtuisi. Siispä valvoin koko lopåun yön odottaen aamua. Saniaistähten kasvot ilmestyivät kuitenkin verisinä mieleeni kun minua alkoi unettamaan ja se piti minut virkeänä...



Saniainen voi jatkaa, mut jatkan ehkä itsekkin, koska nyt unettaa :3

Vastaus:

Njukkumaan siitä!! :33 Saat 14kp! :D
♥Apilaloimu

Nimi: Leijonatassu

06.06.2012 22:28
Oli aikainen auringonnousun aamu. Leijonatassu heräili vuoteellaan.
Yhtäkkiä hän omppasi ylös, ja rynnisti aukiolle. Hän naukaisi sotureiden pesän kohdalla. Mitä ihmettä sinä teet täällä näin aikaisin? Kuului ääni pesältä. Suurikokoinen soturioppilas Leijonaassu naukaisi äkkiä: Herättelen Pimeävirtaa. Soturi joka oli äsken melunnut Leijonatassulle huiskaisi hännällään ja osoitti sotureidenpesällä makaavaan mustaan karvanyyttiin. Pimeävirta! Leijonatassu nauahti. Soturi joka oli äsken uinunut pompahti melkein puoli metriä ilmaan, karvat pystyssä sojottaen. Mitä ihmettä sinä näin aikaisin täällä meluat! Pimeävirta sähisi. Hänen oppilaansa Leijonatassu oli jo mestariansakin isompi. Naaraaksi Leijonatassu oli syntynyt kolmipäiseen pentueeseen. Hänen sisaruksensa Leoparditassu ja Tiikeritassu näyttivät joko Leopardilta ja Tiikeriltä. Hän itse näytti Leijonalta. Hyvä on hyvä on. Pimeävirta ärähti. Hyppäsimme jokeen leirin laitamilta. Nyt harjoittelemme kalan metsästystä. Hyvä on. Leijonatassu naukui. Hän pulahti veteen ja ennenkuin huomasikaan hän näki edessään liudan kaloja. Leijonatassu paljasti veitsen terävät kyntensä ja upotti ne yhteen edessään uiskentelevaan ahveneen. Hienosti napattu Pimeävirta kehui. Loput ajasta he harjoittelivat saalistamista, vedessä liikkumista ja taistelua. Kun he saapuivat leiriin Leijonatassu pudotti kaikken tuoresaaliskasaan. Itse hän otti mehukkaan hiiren.

Vastaus:

Eka tarina! ^w^ Saat 11kp! C8
♥Apilaloimu

Nimi: Maitotassu

06.06.2012 21:14
Oli kylmähkö aamu. Maitotassu nukkui. Hänen mestarinsa oli herännyt ajoissa ja odottanut Maitotassua jo vaikka kuinka kauan. Mutakynsi tassutteli Maitotassun nukkuessa tämän nukkumapaikan viereen ja jäi odottamaan aivan hänen ylleen. Nyt mestari opettaisi Maitotassun täsmälliseksi. Mutakynsi odotti kaua ja
päätti lopulta herättää tämän. Muut kissat pesästä olivat heränneet varhain ja Maitotassu oli viimeinen joka nukkui.
Lopulta Maitotassu raotti silmiään ja huomattuaan mestarin yläpuolellaan hän kiljahti säikähtyneenä.
Mestari lähti jolkottelemaan haidän tavalliselle tapaamispaikalleen ilmeisesti tietämättään lainkaan, että Maitotassun aamuinen turkinsukiminen vei runsaasti aikaa...
Toivuttuaan säikähdyksestä Maitotassu alkoi sukia itseään eikä huomannut, että Oravahäntä tuli hänen luokseen. Kun tämä alkoi puhua Maitotassu kiljahti luullen häntä Mutakynneksi.
"Öm... Tuota. Ajattelin, että olisitko halunnut tulla kanssani metsään. Voitaisiin käydä kaksijalkalassakin..." Oravatassu aloitti varovasti.
"Ethän sinä ole tykännyt käydä siellä." Maitotassu totesi ihmeissään ja yritti taltuttaa karvojaan. "Kuka sai mielesi muuttumaa?"
Oravahäntä mutisi jotain Sumusta. "Ai hän..." Maitotassu sanoi kylmästi. "Tuleeko hänkin?"
"No kun ajattelimme vain, että..." Oravahäntä yritti.
"Anteeksi! Mestarini odottaa minua! Ei oikein jaksa kiinnostaa juuri nyt." Maitotassu tiuskaisi ja lähti siihen suuntaan mihin Mutakynsi oli jo kauan sitten kadonnut. hän huikkasi vielä perään: "Mene sinä vain kaksijalkalaan sen Sumusi kanssa!"
Maitotassu oli äkäinen Oravahännälle. Vaikka hän olikin sopinut kaiken Sumun kanssa niin hän ei silti halunnut viettää ylimääräistä aikaa tämän kanssa. Varsinkaan jos edes pehmokäpälä ei ollut mukana. Mutakynsi isti kivellä hyvin pitkästyneen näköisenä. "Meneepä sinulta kauan nousta pedistä" tämä sanoi.
"Ajattelin, että hioisimme tänään taitoja joita tarvit oravan saalistuksessa ja joita huomasin sinulta puuttuvan. Elikkä siis tarkkuutta, ketteryyttä ja - no vain sitä sen nappaamista.
Siinä meni turhan kauan aikaa. Tuolla noiden pentujen luona on käpyjä. Hae niitä. Ja jotta tähän tulisi haastetta niin älä käytä etutassuja." Tämänkaltaisia ohjeita Maitotassu sai pitkin päivää. Lopulta tyytyväinen Mutakynsi päätti vieedä Maitotassun linnustamaa. Metsän laidassa he pysähtyivät ja Mutakynsi jakoi ohjeet: "Tuohhan minulle pari lihavaa riekkoa! Enkä minä puluistakaan suutu, kun ovathan ne sentään sukua..." Hän sanoi ja jäi katselemaan kuinka innokas Maitotassu syöksyi metsään.
Riekon laulu kuului puusta. Vai oliko se laulua. Rääyntää se taisi vain olla... Elikkä ei riekko...
Sitten hän hoksasi kaksi uroskissaa jotka juttelivat jonkin matkan päässä Maitotassusta.
Siinä olivat Oravahäntä ja Sumu.
Maitotassu oli yhä vihainen ja tahtoi osoittaa sen kävelemällä kuono pystyssä kollien välistä. Ja niin hhän kyllä tekikin.
"Heej! Ei sinun tarvi enää kantaa kaunaa!" Oravahäntä sanoi ilahtuneena Maitotassun näkemisestä.
"Niin. Me käytiin jo kaksijalkalassa eikä olla menossa uudelleen!" Sumukin sanoi. "Ai ette vai!?" Maitotassu sanoi hieman iloisempana ja lähti juoksemaan metsän reunaa kohti.
Kollit seurasivat maristen perässä.

jatkan myöhemmin, ettei tää katoo taas ku oon tehny sen valmiiks ;D Ja muutenki koneaika loppu.

Vastaus:

Juups :D Pian sinustakin tulee soturi! ;D Saat 14kp!
♥Apilaloimu

Nimi: Pajutähti

06.06.2012 19:19
Tarinoita on niin paljon että laitan kaikkien tarinoiden pisteet tähän. Jos olet kirjoittanut kaksi tarinaa,laitan KP:esi tähän muotoon: esim. 7 + 5 ;)

Vihertassu 11+5=16
Veritassu 7+7=14
Aamutassu 8+9=17
Taivastassu 47
Varjotassu 12+3=15
Yötassu 6
Vilakarva 12
Pehmokäpälä 4+5=9
Tilhitassu 17+20=37
Maitotassu 9
Myrskytassu 4+8=12
Vilkasturkki 3
Hopeatassu 4
Saniaistähti 7
Kuuratassu 15+18=33

Lisäilen sitten kun jaksaa.

Nimi: Aamutassu

06.06.2012 11:21
Jatkoa viime tarinastani...

Märkä ruoho kasteli tassuni, kun kannoin Pakkaskorvan ruumista
hampaissani leiriin. Olin löytänyt tämän viime yönä kuolleena läheltä Tuuliklaanin rajaa. Kun saavuin leiriin, minusta tuntui, kuin olisin kävellyt leiristä Korkokiville ja takaisin. Monien katseet kääntyivät minua ja Pakkaskorvaa päin. Pian huomasin Saniaistähden kävelevän luokseni Tammilehti rinnallaan. Parantaja ravasi luokseni ripein askelin ja käski minua laskemaan Pakkaskorvan maahan. Sitten Tammilehti nuuhkaisi soturia ja sulki silmänsä. Kun hän avasi ne, niissä oli kylmänrauhallinen katse.
"Olen pahoillani, mutta Pakkaskorva on kuollut," hän vahivisti.
Saniaistähti katsoi vakavana minua.
"Aamutassu, miten tämä tapahtui?" hän kysyi minulta. Kuvailin, kuinka olin löytänyt Pakkaskorvan kuolleena läheltä Tuuliklaanin
rajaa. Saniaistähti kuunteli minua vaitonaisena, kunnes nyökkäsi
lopulta. Sitten hän ponkaisi valtavalla loikalla Suurkivelle.
"Tulkoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä Suurkivelle
klaanikokoukseen!" Päällikön ääni kaikui hiljaisessa leiris-
sä. Kissat tulivat ulos pesistään haukotellen. Saniaistähti odotti,
etttä kaikki olisivat paikalla, ennen kuin aloitti;
"Soturimme Pakkaskorva on kuollut. Aamutassu löysi hänet kuolleena
Tuuliklaanin rajan luota," tämä kävi suoraan asiaan. Tunsin heti
katseen selässäni, Kuuratassu, Pakkaskorvan oppilas, murtui täysin.
"Pakkaskorva oli Kuuratassun mestari. Pimeälilja, oletan, että sinä
jatkat Kuuratassun mestarina," Saniaistähti maukui. Kissojen joukosta nousi seisomaan musta naaras. Kun tämä asteli Suurkiven
juurelle, tämän meripihkan väriset silmät kiiluivat ylpeydestä.
Myös Kuuratassu käveli Suurkiven eteen koskettamaan uuden mestarinsa kuonoa. Tämän silmät olivat edelleen sumeat mestarin
menettämisestä. Saniaistähti odotti hetken ennen kuin jatkoi;
"Minun on aika käydä Korkokivillä, kuten myös muutaman oppilaan.
Lähden huomenna, ja otan mukaani Pimeäliljan lisäksi Aamutassun, Kuuratassun sekä Mustatassun." Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin. Minäkö pääsisin pian Korkokiville? Kohtasin Kuuratassun katseen, ja näin hänen silmissään saman riemun heijastuksen. Mustatassu oli partiokierroksella, mutta olin varma, että hänkin olisi iloinen uutisesta. Kun kokous päättyi, kissoja käveli Pakkaskorvan luokse, jonka ruumis makasi keskellä leiriä. Saniaistähti kuiskasi jotain soturille, mutta ei jäänyt yöksi tämän viereen. Kuuratassu sitä vastoin makasi mestarinsa rinnalla aika surkean näköisenä. Päätin mennä tämän luokse. Asetuin makaamaan tämän viereen märkään maahan.
Painoin kuononi Pakkaskorvan kylmään turkkiin, ja taisin nukahtaakkin siihen. Ensimmäiset auringon säteet paistoivat sinä
aamuna viimeisen kerran Pakkaskorvan turkille.

//Älkää arvostelko vielä, sillä tää kyl jatkuu myöemmin...

Nimi: Maitotassu

05.06.2012 13:17
öö... mun pitkä tarina katos. vaik laitoin roskapostisuojauksen...

Nimi: Kuuratssu

04.06.2012 21:54
On ensimmäinen päiväni oppilaana.Makoilen oppilaiden pesän edustalla.Jostain syystä kaikki oppilaat välttelevät minua.En tajua miksi,mutta ajatukseni kääntyvät muualle kun mestarini Usvatähti tuli ulos päällikön pesästä.Juoksin hänen luokseen.Taval-
lisesti en tekisi mitään niin alentavaa,mutta olen nähnyt muiden oppilaiden juoksevan mestarinsa luokse ja haluan kuulua joukkoon.
-Huomenta,Kuuratassu!Usvatähti toivotti ystävällisesti.
-Kierrämme tänään klaanin reviirin rajat ja jos aika riittää,niin saat petella uimaan,mestarini jatkoi.Heilautin häntääni osoittaakseni valmiuteni,ja sitten lähdimme pois leiristä.Kun käänsin päätäni niin näin kuinka muut oppilaat osoittelivat minua ja kuiskailivat toistensa korviin jotakin.Olin hieman surullinen,vaikka en välitä.He ovat vain jotain haisevia kalanraatoja,ajattelin ja minulle tuli heti hieman parempi olo.Juoksin mestarini kiinni ja istahdin hänen viereensä.Menimme
aluksi joen rannalle ja Usvatähti osoitti hännällään joen toisella puolella olevia suuria kiven järkäleitä ja kertoi:-Nuo ovat Aurinkokivet.ne kuuluvat Myrskyklaanille,mutta jokainsen Jokiklaanilaisen mielestä ne ovat ennemminkin osa Jokiklaania.Joesta sai ennen paljon kalaa,mutta nyt kaksijalat ovat tuhonneet kaiken,eikä kalaa juurikaan saada.Tai kyllähän sitä saa,mutta suurin osa joka on syönyt kalaa saa vatsan puruja.
Jatkoimme metkaamme ja ajattelin että jonakin päivänä valloitan Aurinkokivet Jokiklaanille.Sitten menimme kaksijalkojen pesän lähelle.-Tämä on kaksjalkojen pesä,ja kaksijalkojen pesät eivät tiede koskaan mitään hyvää,Usvatähti sanoi huolestuneena.Nyökkäsin.
Jatkoimme taas matkaamme,kunne tulimme putoukselle.-Tämä paikka on putous.Älä mene koskaan liian lähelle reunaa.Eräs soturi Valkokynsi
putosi ja hukkui välittömästi.Silloin Leoparditähti oli vielä päällikkö.Valkokynsi oli Leoparditähden entinen oppilas,Usvatähti kertoi.Tassuttelimme lopuksi kaksijalkojen sillan päältä hyvin lähelle nelipuuta.-Tämä lasketaan myös Jokiklaanin revviiriin,mutta nyt saat opetella uimaan,Usvatähti naukui.Hyppäsin oiko päätä veteen ja kauhoin käpälilläni kunnes tulin takaisin rantaan ja kampesin itseni Usvatähden viereen.
-Sinun ei näemmä tarvitse opetella ainakaan uimista,Usvatähti kehui.-Kiitos,mestari,sanoin kunnioittavasti.Kun aika on kypsä,saat
liittyä Tähtiklaaniin,ajattelin.Sitten aloimme juosta kohti leiriä.
Kun minä ja Usvatähti olime leirissä Usvatähden luo tuli pari soturia ja sen jälkeen päällikkö hyppäsi puhujankiven päälle.(en muista oliko se puhujankivi vai suurkivi)-Saapukoon jokainen oman riistansa metsästämään kykenevä suurkivelle klaanikokoukseen! Joki-
klaanin kissat tulivat pesistään aukiolle kuuntelemaan päällikköään.-Kerron teille eräästä hyvin tärkeästä asiasta.Klaanillemme on kuittanut riistapula ja hyökkäämme Aurinkokiville aurikohuipun hetkenä.Mukaani tulevat:Pimeävirta, Pajuhäntä ja oppilaista:Närhitassu,Tilhitassu,Mäntytassu,Hohtotassu ja tietysti oma oppilaani Kuuratassu.Kokous on päättynyt! Kissat hajaantuivat kukin omalle taholleen ja minä itse otin tuoresaaliskasasta pullean varpusen ja aloin näykkiä sitä.ja enne kuin huomasinkaan niin oli jo aurinkohuipun hetki.Kampesin itseni jaloilleni ja asetuin muun joukon mukaan joka oli lähdössä taisteluun.Kulkue lähti melkein heti ja minulla oli täysi työ pysyä sen perässä.Kun lopulta olimme Aurinkokivien lähellä niin Myrskyklaanin partio huomasi meidät.Yksi oppilas lähti hakemaan muuta klaania ja toiset partion jäsenet syöksyivät kimppuumme.Hyppäsin ensimmäisenä itse Saniaistähden kimppuun ja raavin hänen kuonoaan.Puri kaulaa ja lopulta Myrskyklaanin päällikkö juoksi ulisten pakoon.Seuraavaksi sain silmiini Myrskytassun joka paini Pimeävirran kanssa.Kiilasin Pimeävirran eteen ja aloin kynsiä Myrskytassun niskaa.-Hän on minun!Huusin Pimeävirralle.Lopulta Myrskytassulin juoksi ulisten pois ja hänen tilalleen suurin osa muusta Myrskyklaanista.Valikoin joukosta Hiiriturkin ja naulitsin hänet paikoilleen ja purin henen vatsaansa.Sitten tunsin kuinka minut työnnettiin pois.Työntäjä oli Hallaturkki.Syöksyin raivoissani Hallaturkin niskaan ja paiskasin hänet kiveen.Hallaturkin päästä valui varta eikä hän enää noussut. Veri värjäsi kiven punaiseksi.Jatkoin Hiiriturkin murjomista. Hänkin pakeni ulvoen.Korjaan kaikki Myrskyklaanilaiset pakenivat. Usvatähti päästi voitokkaan ulvaisun ja muutkin Jokiklaanilaiset ultyivät kuoroon.Aurinkokivet olivat taas Jokiklaanilaisten hallussa!

Oli kulunut ainakin kuu taistelusta,jossa Aurinkokivat olivat siirtyneet Jokiklaanin haltuun.Käynskentelin uksin metsässä ja kuljin kohti Aurinkokiviä.Nappasin ohimennen vesimyyrän ja kuljetin se Aurinkokivien luo.Menin pieneen luolaan ja mussitin myyrän.Sitten haistoin Myrskyklaanin tuoksun!Tulin poius onkalosta ja pettymyksekseni huomasin että tuuli oli vain kuljettanut tuoksun.Sitten näin Myrskyklaanin puolella harmaan,mustan ja valkoisen kirjavan turkin.Se oli Myrskytassu.Hiivin lähemmäs.
-Miksei hän huomaa minua!Olen nuori ja aika komeakin,mutta miksi hän ei huomaa!Vihertassu,mitä sinä minulta odotat!Myrskytassu ulvoi itsekseen.Kiinnostukseni heräsi.Astelin Myrskytassun luo ja sanoin:-Sinulla on näemmä sydänsuruja.Minä voin auttaa.Olen todella avulias tyyppi.Myrskytassu katsoi minua varoillaan mutta sanoi sitten:-OK.Mutta haluaisin vain hurmata naaraan,joka on Varjoklaanista.
-Tiedän,miten varjoklaanilainen hurmataan.Mutta minun pitää harkita mikä olisi paras mahdollinen tekniikka,kerroin asiantuntevasti.
-Voit ja häipyä,en tarvitse sinua.muutes,vaadin sitten jonkin pikku korvauksen.Ei mitään valtavaa,jokin pikku juttu vain,sanoi.
-Hyvä on,saat haluamasi,mutta nyt minä lähden,Myrskytassu sanoi ja häipyi matkoihinsa.Kun ketään ei näkynyt,kieriskelin myrskyklaanin raja merkissä kunnes haisin Myrskyklaanille.Sitten hinkkasin tuoksua Aurinkokiviin.Hymyilin tyytyväisenä ja pulahdin veteen.
-Nyt saalistamaa,päätin.

heittäydyin vaanimis asentoon ja tarkkailin edessäni olevaa hiirtä. Ponnahdin hiiren päälle ja upotin hampaani hiiren niskaan. saaliini kuoli välittömästi.Hautasin sen maahan ja aloin seurata pulun haju jälkeä.Kun huomasin pulun,kiipesin läheiseen puuhun.Irrotin kaarnan palan ja heitin sillä pulua.Pulu lähti lentoon ja hyppäsin puusta suoraan pulun kimppuun.kävin nopeasti hautaamassa pulun hiiren luo.Sitten näin jäniksen.Aloin hiipiä sitä kohti mutta se huomasi minut.Lähdin jahtaamaan sitä ja kuljin oikoreittiä.Pääsin jäniksen edelle ja nappasin sen hampaisiini.Kävin hakemassa pulun ja hiiren ja sitten suuntasin leiriä kohti.Päällikkö oli hyvin ylpeä kun sain niin paljon saalista.

JATKUU...

Nimi: kuuratassu

04.06.2012 19:18
1 LUKU

Muistan syntymästäni vain sen kun emoni puhui jonkun kolin(arvattavasti isäni) kannssa näin:-Pentumme ovat vaarassa.
-Samantekevää,ne eivät voi tulla klaaniin.ne ovat sinun vastuullasi! taisin periä isäni kylmäerisyyden.-mutta kulta,Starkiller...
-Kuono umpeen!Ne ovat sinun enemmän kuin minun!Saat houtaa ne itse! Kuulin juoksu askeleita en kä enää kuullut isäni puhetta.Kuulin vain emoni,Sashan,itkua.Meillä oli ruoka vähissä eikä emoni uskaltanut lähteä etsimään ruokaa ,koska pelkäsi Starkilleriä.Olimme jo ainakin niin vanhoja,että pystyimme kävelemään ja tekemään muutakin kuin imemään maitoa.Sitten emomme teki raskaan päätöksen ja hylkäsi meidät.Jäimme yksiin sateeseen.

2 LUKU

Sinä iltana tein todella raskaan päätöksen.Olin todella nälkäinen ja jokainen hengen veto teki kipeää.Siskoni oli jo kuollut,mutta veljeni pysyi juuri ja juuri tolpillaan.Raahustin siskoni luo ja aukaisin hänen vatsansa. Sanoin veljelleni:-Meiden täytyy sopeutua.
meiden täytyy syödä sitä mitä tarjolla on. Veljeni ryömi luokseni ja alkoi syödä kanssani siskoni ruumista.Yllätyin suorastaan,kuinka hyvää se oli!Tunsin voimien palaavan kehooni ja hengitin syvään raikasta aamu ilmaa.Hengittäminen ei enää tuottanut tuskaa.Veljeni istahti viereeni,ja vaikka emme puhuneet, ymmärsimme mitä kumpikin ajatteli:meidän oli saatava lisää kissan lihaa.

3 LUKU

Päätimme että nimemme olisivat Kuurakorppi ja Verikorppi.Elimme korkokivien luona ja silloin tällöin tapoimme muutaman erakon.Mutta silti eräänä päivänä erakoita eikä minkään laisia kissoja näkynyt.Meillä molemmilla oli nälkä ja eräänä yönä,kun veljeni nukkui,työnsin hänet kallion kielekkeeltä alas.Laskeuduin alas ja näin kuinka Verikorppi makasi jalkojeni juuressa pää tuhjuna.Hän oli pudonnut pieneen vesilammikkoon.Tunsin hieman syyllisyyttä mutta kaikesta huolimatta aloin kuitenkin syödä veljeni ruumista.Paneuduin kallion kielekkeelle nukkumaan ja näin painajaisia Starkilleristä.

4 LUKU

Oli kulunut monta kuuta siitä kun tapoin veljeni.Korkokivillä ei enää ollut mitään jännittävää,joten ländin kaksijalkalaan.Joka puolella oli kissojen hajuja ja lähdin eräälle kujalle,jossa tuoksu oli vahvin.Kun olin päässyt kujalle niin jähmetyin.Suuren pahvilaatikon päällä istui,Starkiller.(äitini oli kertonut minulle miltä starkiller näyttää)-Siinähän on,siskon poikani,Starkiller sanoi muka yllättyneenä.Starkiller hyppäsi pahvilaatikon päältä ja
kissat,jotka olivat ilmeisesti hänen alaisiaan,asettuivat ringiksi
ympärillemme.En kyllä tiedä,mistä Starkiller on saanut nimensä.Hän oli vain musta ja jopa silmät olivat mustat.Kai se oli siitä että hänessä ei ollut mitään vaaleaa.Yhtäkkiä Starkiller katosi.En nähnyt häntä, mutta tunsin kuinka veri pulppusi selkääni juuri tulleesta haavasta.Silmän räpäyksessä Starkiller oli taas edessäni.
Samaa rataa jatkui todella pitkään.menettäisin kohta tajuntani.Sul-
jin silmäni ja yhtäkkiä tunsin ilmavirran kun Starkiller lähti liikkeelle.Hän oli takanani.Käännyin ja upotin kynteni Starkillerin kaulaan.Hän vaipui maahan eikä enää noussut.Starkillerin alaiset pälyilivät ympärilleen ja lähtivät kujalta minkä jaloistaan pääsivät.Silloin päässäni raksahti jokin.En tuntenut enää sääliä saati syyllisyyttä.Minusta tuli uusi Starkiller.Palasin takaisin korkokiville,mutta matkalla tapahtui jotakin mitä en ikinä unoda.

5 LUKU

Kun olin menossa takaisin korkokiville ylitin Tuuliklaanin reviirin.Se ei oluut helppo taival.Juuri kun olin putouksen lähellä niin Tuuliklaanin partio hyökkäsi kimppuuni.Yksi piti minua maassa kun toiset kynsivät.Huusin vaikka minua ei sattunut, koska tajusi, että en selviäisi elossa.silloin Jokiklaanin partio huomasi kuinka neljä Tuuliklaanilaista kynsi pentua.He riensivät auttamaan minua ja niin minä pääsin jokiklaaniin.

JATKUU....

Jälki sanat:
Eli starkiller on emoni veli.Hän vannoi hänelle ja hänen jälkeläisilleen kostoa syystä jota kukaan ei tiedä.Hän oli kissojen vitsaus.Koskaan ei ollut nähty yhtä hyvää taistelijaa tai salamurhaajaa.Jopa itse Ruoska kalpenisi hänen varjoonsa.Ja isäni on Tiikerintähti.Vaikka olenkin vihainen hänelle kun hän ei auttanut meitä,len silti hieman ylpeäkin hänestä.


Nimi: varjotassu

04.06.2012 18:53
Vastatkaa!Olisitteko vähän aktiivisempia tarinoiden suhteen,KIITOS!!!

Nimi: Saniaistähti

04.06.2012 18:01
//Nyt jatkan Sateen tarinaa... <3

Tuntui kuin maa olisi vajonnut altani. Uppouduin Sadekukan makean tuoksuun ja kehräsin.
"Krhöm...!" joku yskäisi.
Irtauduin Sadekukasta ja katsoin viereeni. Siinä seisoi Okakynsi.
"Niin?" ravistin päätäni.
"Veljesi tuolla huutaa sinua..." Okakynsi selitti.
Katsoin hetken Okakynteen, kunnes vastasin:
"Hän saa nyt odottaa, minulla on muuta tekemistä..."
Okakynsi nyökkäsi. Sadekukka katsoi minuun hetken ja kysyi sitten:
"Mitä muuta sinulla on?"
Naurahdin ja kaadoin rakkaani mata vasten.
"Sinä tietenkin!", hymyilin.
Nuolaisin Sadekukan poskea ja päästin hänet ylös. Hän oli punastunut ja sanoi:
"Miksen minä tuota tajunnut..."
Painauduin naaraan lämpimää turkkia vasten ja suljin silmäni. Kehräsimme siinä jonkin aikaa ihan paikoillaan. Kun Sadekukka sanoi lähtevänsä nukkumaan, tassutin Suklaasydämen luokse.
"Mikä sinua viivytti?" hän tuhahti.
"Se ei kuulu sinulle. Mitä asiaa sinulla oikein oli?" kysyin murahtaen.
Suklaasydämmen tiukka ilme hävisi kasvoilta. Itse asiassa hän näytti nolostuneelta. Hämmästyin.
"Minä...en jaksa enää.", hän vastasi.
"Mitä et jaksa?" kysyin hämilläni.
"Tätä ikuista riitaamme. Miksemme ole kuin oikeat veljekset..." Suklaasydän sanoi.
"En tiedä..." käänsin pääni.
"En edes tiedä...tuntui hirveältä nähdä Hiiriturkin raivo..." Suklaasydän jatkoi.
"Sinä jätit hänet yksin...tiedoksi, että hän kaipasi sinua aina tähän saakka.." naukaisin.
"Niinkö?" Suklaasydän höristi korviaan.
"En kuitenkaan tiedä onko sinulla yhä mahdollisuuksia..Hiiriturkki tuskin haluaa kokea sellaista että lähdet taas.", tuhahdin.
"Ei ei...en kai...pystyisi siihen enää...", Suklaasydän puolusteli.
"Kuinka minä ylipäätään voin uskoa sinua...?" kysyin.
Katsoin veljeäni ja huomasin hänen silmäkulmassaan kyyneleen. Sellaista en ollut ennen nähnyt.
"Olen tosissani...", veljeni sanoi hiljaa.
Tassutin hänen vierelleen ja pukkasin häntä. Suklaasydän käänsi katseensa minuun.
"Minä uskon sinua.", hymyilin.
Kävin makuulle ja suljin silmäni. Nukahdimme molemmat siihen...

//Sade jatkoa? ^-^

Nimi: Hopeatassu

04.06.2012 09:43
en saanut pitempää koska veljeni pakotti pois tiezikalta

Nimi: Hopeatassu

04.06.2012 09:40
OSA.1 Aurinkoinen aamu ja linnut sirkuttaa.
Loikoilin oppilaiden pesän vierellä olevalla kannolla.
Eilen oppilaaksi valmistunut nimeltä Takiaistassu lähestyi minua.
-Huomenta,nau`uin ystävällisesti.
Ruskea naaras laskeutui viereeni ja nuolaisi korvaani.
Samaan aikaan Tammiturkki tuli heitä kohti ja sanoi:
-Veri-ja Vihertassu lähtevät harjoittelemaan taistelutaitojaan Saniaismetsään.Tuletteko te?
-Aivan varmasti!hyppäsimme ylös ja kiiruhdimme saniaismetsään.
Sitten kuului huuto, joka kuului päällikölle:
-Hopeataasu ei lähde minnekkään! Vain minä koulutan häntä,mutta nyt minalla on monta rautaa tulessa, joten hän saa vapaapäivän!
-Mutta minä haluan harjoitella ystävieni kanssa!murisin.
-Päästä nyt hänet harjoituksiin, Tammiturkki huokaisi tylsyydestä.
-Älkää uhmatko päällikön käskyä!Mustatähti karjui.
Sitten kuului tyttömäinen karjahdus ja Takiaistassu hyökkäsi päällikön kimppuun.
-EIIIIH!!!!huusin järkytyksestä kun Mustatähti heitti naaraan kivikon taakse.
Veri valui kiviä pitkin...


JATKUU...

Nimi: Tilhitassu

03.06.2012 11:42
Niin ja soturinimeksi sitten Tilhisulka ;)

Nimi: Tilhitassu

03.06.2012 11:42
Apilaloimu oli laittanut matkayrttimme valmiiksi. Kiitin parantajaoppilasta ja söin vastahakoisesti kitkerät yrtit. Apilaloimu näytti masentuneelta. Eikä ihme, sillä Apilakukka oli hänen isoäitinsä.
-Kuinka voit? kysyin rikkoakseni hiljaisuuden.
Apilaloimu katsoi minuun hätkähtäen omista ajatuksistaan.
-Ihan hyvin, parantajaoppilas naukaisi lyhyesti.
Nielaisin viimeisetkin matkayrtit ja puistatuksen aalto kulki ylitseni. Vilkaisin muita ja he olivat valmiita lähtöön. Usvajalka loikkasi ulos pesästä ja minä seurasin perässä. Leirissä Pimeävirta jo johti korjaustöitä täyttä häkää.
-Usvajalka! Käyn vielä hyvästelemässä isän, tulen kohta perässä, nau'uin.
-Hyvä on, mutta älä viivy kauaa, Usvajalka suostui.
Annoin sisarieni ja tulevan päällikön jatkaa matkaansa ja kipitin itse Pimeävirran luo. Isä huomasi minut ja hymyili hiukan. Hymyilin takaisin ja puskin häntä hellästi kylkeen.
-Onnea varapäällikön virastasi, nau'uin hymyillen.
-Onnea sinullekkin, soturi, Pimeävirta naukaisi ja nuolaisi päälakeani.
Käänsin katseeni muihin klaanilaisiin, jotka kantoivat mukanaan risuja ja oksia ja paikkailivat pesin kattoja. Puskin Pimeävirtaa vielä kerran.
-Hei sitten. Nähdään illalla, nau'uin ja pujahdin tunnelin raunioihin.
Saavutin Usvajalan ja muut Nelipuulla. Usvajalka heilautti häntäänsä kärsimättömästi.
-Pysykää täällä. Sanon sitten, kun on turvallista tulla, Usvajalka naukui ja loikkasi Tuuliklaanin puolelle.
Odotin jännittyneenä päällikön kutsua. Odetellessani aloin haistella vienoa tuulta, joka kuljetti mukanaan valjua Tuuliklaanin hajua. Harmaa häntä kohosi ylös pitkästä heinkosta. Se oli Usvajalan merkki. Pinkaisin hänen luokseen ja kuljin mahdollisimman matalana ja tuulen alapuolella.
-Eteenpäin! Usvajalka kuiskasi ja lähti tallustelemaan eteenpäin.
Seurasimme häntä ja kuljimme matalana läpi heinikon. Tuuliklaanin haju vahvistui enemmän joka askeleella. Samassa aistin lähestyvän partion. He olivat yläpuolellamme loivalla kukkulanrinteellä. Paikkamme oli otollinen, sillä me haistoimme tuuliklaanilaiset mutta tuuliklaanilaiset eivät haistaneet meitä.
-Usvajalka, psst! Tuolla kukkulalla on joukko Tuuliklaanin kissoja, kuiskasin ja väräytin korvaani heidän suuntaansa.
Usvajalka tähysi varovasti kukkulaa.
-Totta. Hyvin huomattu, Tilhitassu, Usvajalka kehaisi.
Hymyilin kiitokseksi ja jatkoin etenemistä. Toisella silmällä seurasin tiiviisti Tuuliklaanin partiota. Yhtäkkiä yksi partiolaisista, tuskin oppilasta isompi, alkoi lähestyä meitä. Usvajalka huomasi sen ja kiihdytti tahtia. Piilopaikkamme oli kuitenkin paljastettu. Oppilas huomasi meidät ja ilmoitti siitä muille.
-Juoskaa! Usvajalka sihahti.
Kiihdytin nopeasti vauhtini ravista täyteen juoksuun. En ymmärtänyt, miksi Usvajalka pakeni. Meillähän oli oikeus kulkea täällä. Katsoin taakseni tarkistaakseni, että muut pysyivät perässä. Yhtäkkiä hännän huipulla olevan Onnitassun päälle loikkasi musta tuuliklaanilainen soturi ja he molemmat katosivat heinikkoon.
-Eih! Onnitassu! kiljuin.
-On jatkettava matkaa! Usvajalka karjui takaisin.
-En taatusti jätä Onnitassua! huudahdin ja tein täyskäännöksen.
Käpäläni sutivat hetken liukkaassa heinikossa, mutta pian pääsin liikkeelle.
-Tilhitassu, tule heti takaisin! Usvajalka käski, mutta hänen äänensä hukkui tuuleen.
Onnitassu sai juuri ja juuri pidäteltyä Tuuliklaanin soturia. Hänen voimansa kävivät vähiin. Siinä samassa Onnitassu liukastui ja tuuliklaanilainen pääsi niskan päälle.
-Kirottua! Onnitassu mutisi ja yritti potkia tuuliklaanilaisen päältään.
Karjaisin sotahuutoni antaakseni soturille muuta ajateltavaa ja syöksyn suoraan tuon kylkeen. Kierimme heinikossa mustan ja oranssin sekaisena karvapallona. Kurotin kaulaani ja upotin hampaani kollin lapaan. Kolli kiepsautti itsensä jaloilleen, mutta minä en päästänyt irti. Soturi ärisi turhautuneena ja potkaisi etujalkaani. En pysynyt tasapainossa, vaan kaaduin suoraan tuuliklaanilaisen eteen. Yritin suojata vatsani, mutta liian myöhään. Soturi upotti kyntensä vatsaani ja alkoi raapia. Yritin purra huultani, mutta ilmoille pääsi siitä huolimatta minun kivunhuutoni. Soturi naurahti ilkeästi ja upotti lisäksi hampaansa vatsanahkaani. En jaksanut enää edes pyristellä vapaaksi, vaan lysähdin voimattomana maahan tuuliklaanilaisen yhä jatkaessa vatsani raapimista. Tähysin ympäriileni etsien apua, mutta sitä ei ollut saatavissa. Kaikki olivat keskittyneet omaan kamppailuunsa, eivätkä huomanneet minua. Lysähdin maahan ja suljin silmäni. Tähänkö kaikki loppuisi? Kuolisinko hitaasti verenhukkaan? En ehtinyt saada vielä edes soturinimeäni. Kuolisin vaivaisena oppilaana! Siinä samassa kipu lakkasi. Tuuliklaanilainen siis uskoi, että olin kuollut. Räväytin silmäni auki ja ponkaisin suoraan soturin kurkkuun. Hampaani pureutuivat kiinni aataminomenaan ja soturin henki salpautui. Juuri, kun hän oli menettämässä henkenä, avasin suuni ja soturi lysähti voimattomana maahan. Haukoin henkeä ja katselin äimistyneenä velttoa tuuliklaanilaista. Laskin molemmat tassuni hänen rintakehänsä päälle. Ensimmäinen kaksintaisteluni... ja minä olin voittanut sen. Hätkähdin omista mietteistäni ja katsoin muita. Taistelu oli lakannut. Jokiklaanilaiset ja tuuliklaanilaiset tuijottivat toisiaan vihamielisesti.
-Päästäkää meidät heti paikalla! Meillä on Tähtiklaanin lupa kulkea tästä! Usvajalka sähisi.
-Vain pääliköillä, Usvajalka, etkä sinä ole päällikkö! Usvajalkaa vastapäätä oleva tuuliklaanilainen huusi.
Usvajalka puri huultaan ja murisi.
-Siksi menenkin Korkokiville. Apilakukka sokeutui, eikä hän voi enää jatkaa päällikön tehtäviä, Usvajalka mutisi.
Tuuliklaanin soturi rauhoittui silmiinnähden. Hänen häntänsä ei enää vihmonnut ilmaa ja hänen karvansa lakseutuivat hitaasti alas.
-Hyvä on, menkää sitten. Saanko kysyä, miksi Apilakukka sokeutui, tuuliklaanilainen naukui.
-Ei kuulu sinulle! Tulkaa, soturit, Usvajalka käski ja käänsi katseensa minuun.
Siinä samassa hän huomasi allani makaavan tuuliklaanilaisen. Nostin tassuni pois soturin päältä ja kipitin Usvajalan luo. Usvajalka virnisti minulle ja käänsi sitten katseensa tuuliklaanin soturiin.
-Ja toimittakaa hänet parantajellenne, Usvajalka naukaisi ja kääntyi kohti Korkokiviä.

Saavuimme pian Korkokiville. Usvajalka katosi yksin emonsuun uumeniin ja minun ja sisarieni piti jäädä vahtimaan luolan suulle. Usvajalan lähdettyä katsoin kaihoisasti laskevaa aurinkoa. Pian olisin soturi. Odotellessani mietin, mikä olisi tuleva soturinimeni. Tilhikukka, Tilhiraita, Tilhiturkki, Tilhihäntä... nimellä ei ollut merkitystä, kunhan vain pääsisin soturiksi. Vilkaisin muita sisaruksiani ja he tuntuivat olevan myös yhtä jännittyneitä. Käänsin katseeni ja lysähdin istumaan. Matkayrttien ansiosta minulle ei ollut ollenkaan nälkä, mutta väsymys alkoi silti painaa. Tiesin kuintenkin, etten pääsisi nukkumaan vielä pitkään aikaan. Silmäni menivät kiinni. Räväytin ne samantien auki. Nyt ei todellakaan saisi nukahtaa. Aloin aikani kuluksi nuolla vatsassa olevia haavojani, jotka tuuliklaanilainen soturi oli aiheuttanut. Raavin tylsistyneenä maata ja vilkuilin vähän väliä emonsuun pimeää suuaukkoa. Missä ihmeessä Usvajalka oikein viipyi? Tunsin turkissani kylmiä väreitä, kun ajattelin, että hän tapaisi kuolleita kissoja, jotka elivät nyt Tähtiklaanissa. Katsoin verenpunaisen auringonlaskun värittämää taivasta ja huokaisin. Korvani kääntyivät emonsuun suuntaan. Kuulin etäisiä askeleita. Käännähdin ympäri ja pian harmaa hahmo asteli esiin. Jokin Usvajalassa oli muuttunut. Hän näytti väsyneemmältä, mutta myös hieman arvokkaammalta ja korkea-arvoisemmalta. Hän oli nyt Usvatähti, Jokiklaanin päällikkö, joka oli juuri saanut yhdeksän henkeään.
-Jatketaan matkaa, Usvatähti naukaisi.
Paluumatka sujui täysin ilman ongelmia. Päästyämme leiriin hopeiset tähdet olivat jo peittäneet yönsinisen taivaan.

Nimi: Vihertassu

02.06.2012 12:49
Oli aamu.Aurinko paistoi kirkkaasti ja taivaalla ei ollut pilven pilveä.Haukottelin ja astuin ulos oppilaiden pesästä.Mestarini Ruosteturkki odottikin jo leirin sissäänkäynnillä."Menemme harjoittelemaan,kuono kohti Saniaiskuoppaa," mestarini sanoi.(Keksin tuon Saniaiskuopan ihan vaan päästä,ku Varjoklaanilla ei ole oikein mitään harjoittelu paikkaa.;D)Kävelimme mestarini kanssa kohti harjoittelupaikkaa.Oli todella rauhallista,kuului vain lintujen laulua."Mitä haistat?" Ruosteturkki kysäisi.Vedin pari kertaa syvään henkeä."Riistalle,vaimeasti Myrskyklaanille ja.." kerroinja huudahdin:"Ketulle!" Ruosteturkkinäytti huolestuneelta."Mennään kertomaan päällikölle,"Ruosteturikki määräsi.Juoksin salaman nopeasti leiriin.Kun olin siellä niin huusin lähellä olevalle Hopeatassulle:"Missä päällikkö on?!"
"En tiede,hän lähti kai partioon ukkospolulle" Hopeatassu kertoi.
Niinpä niin,miksi päällikön pitää aina hyppiä ties missä,kohta hän on kai kuukivillä,ajattelin.Juoksin kohti ukkospolkua.Ketään ei näkynyt.Kai hän on Myrskyklaanin reviirillä,ajattelin.Juoksin ukkospolulle,mutta juuri silloin hirviö huristi minua päin.Oli kauhusta kankeana.Hirviö osui minuun ja lensin Ukkospolun mustalle pinnalle.kaikki oli ohi,ajattelin.Silmäni sumenivat ja menetin tajuntani.

JATKUU...

Nimi: Pehmokäpälä

02.06.2012 12:05
pehmokäpälä lopetti sumuun kiehnäämisenja alkoi kytätä pitkätähteä.
-Kaikki muutkin ovat jo melkein heränneet mutta Pitkätähti haluaa kiusata minua ja kaiken lisäksi minulla on virveä nälkä arggg!!!!Pehmokäpälä tiuski.
-No älähyn nyt,Sumu lepytti Pehmokäpälää.
-Olemme niin erilaisia sinä olet niin lempeä ihana suloinen superihana rauhallinen söpö (pehmokäpälä jatkoi viellä piitkään adjektiivien kertomista ja jatkoi)ja sinulla on ihanat söpöt silmät mutta minä olen no no mi mi i nä ol l en...no vasta kohta sinulle,pehmokäpälä jaaritteli höpöttija kuulosti surulliselta samaan aikaan.Molemmat kissat kääntyivät kohti Pitkätähteä päin joka näkyi kaukaa.
-No niin nyt hän tulee päästämään minut,Pehmokäpälä naukui ja hyppäsi kiven päälle.Pitkätähti tuli nopeasti heitä kohti paljon tuoresaalita suussaan.
-Ruokaa on kauhea nälkä,Sumu sanoi.Pitkätähti tuli Pehmokäpälän luokse ja kysyi:
-miksi olet vielä tässä enkö päästänytsinua pois?
-NO ET!!!!!!,Pehmokäpälä tiuskaisiniin että vieressä ollut sumukin pelästyi.
-No anteeksi no nyt ainenkin voit lähteä,pitkätähti sanoi hämmentyneenä.
-No kiitos paljon Pehmokäpälä sanoi ja otti pikkulinnun tuoresaalis kasasta ja alkoi syödä.

©2014 ♥Koivu & Apila♥ - suntuubi.com